Itsensä kanssa kamppailua

Oon juonut kahvia viimesen kymmenen vuoden ajan vähintään pari kuppia päivässä, parhaimmillaan puhutaan tusinasta. Tänään on kahdeksas päivä ilman. Miksi? Viikko takaperin löysin itseni jälleen paniikkikohtauksen kourista. Tajusin olevani sekä henkisesti että fyysesti todella väsynyt. Tajusin, että mun on tehtävä jotain oikeesti itseni hyväks, eikä niinkun olis mukavinta. Kai mä ajattelin, että jos mun olis mahdollista lopettaa kahvinjuonti, niin mun olis mahdollista lopettaa myös tupakointi. Tupakoinnin lopettamiseen on vippaskonsteja yhtä paljon kun on tupakoijiakin ja mä olen koittanut ainakin puolia niistä. Katoin eräs ilta sellasta sarjaa kun Hoarders, joka kertoo siis hamstraajista. Aihetta sivuten, takerruin ohjelman psykologin sanoihin. Tajusin, etten voi muuttaa jotain ongelmaa samalla ajatusmallilla, jolla oon kehittänyt sen. 

Köyhän on turha haaveilla, mutta tupakoinnin lopettaminen on ollut mun mielessä jo pitkään. Se ei vaadi rahaa. Se ei vaadi sulta mitään. Tupakoinnin lopettaminen tois mulle varmasti ainakin osan niistä voimavaroista, joita mä tarvin tän syksyn läpi runnomiseen. Mä oon väsynyt nukahtaan sohvalle, oon väsynyt sumuisiin ajatuksiin ja pelkoon sairastumisesta. Haluan nostaa pinnalle ajatuksiani viiden vuoden takaa. 

"Halu käyttäytyä yhteisön normien mukaisesti. Tottumus tupakoimiseen kahvin kanssa ja ruuan jälkeen. Joskus ympäristö tai tilanne vaan vaatii savukkeen. Mielihyvä, keskittymiskyvyn paraneminen sekä akuutin stressin sietokyvyn kasvu. Epämiellyttävien tilanteiden välttäminen, tunnereaktion sieto tai vahvistaminen. Kiireiden keskellä tupakka tarjoaa hengähdystauon, hetken pysähtymisen ja aikaa koota ajatuksia."

Kuinka sen kahvinjuonnin lopettamisen kanssa sujui? Ensimmäinen pari kolme päivää oli kai vähän kurjempia, mutta tänään mä oon virkeämpi kun muistan olleeni pitkään aikaan. Mun ei tarvinnut torkuttaa herätyskelloa toissapäivänä, eilen, eikä tänään. Keskityn paljon paremmin, saan aikaan ja voin hyvin. Mä en tiedä onko muutos fyysinen vai psyykkinen, mutta tää on helvetin hyvä. Pahimpiin kitkuihin oon juonut silloin tällöin kupin teetä, mutta oikeastaan päänsäryt ja muut fyysiset oireet vaan loistaa poissaolollaan. Uskon että mun suhde savukkeisiin on samalla tavalla lähinnä psyykkinen. 

Jos mun, joka pidin itseäni pahemman luokan kofeinistinä, oli näin helppo luopua kahvista, niin mikä jumalauta siinä röökissä on muka erilaista? Ei mikään. Se on mun päässä.

Savua lattianrajassa

Kyljissä kalisee vaan luut 

                               ja mun sydän

Raotat sun silmäluomia kun haaveilen huomisesta

Vakavissa ilmeissä täyteläisyys

Älä vastaa kun kysyn 

                                             millaista olisi olla parempi.
                                                                                                                                                        JK

PHOTOSHOOT w/ 0-Orb

Maaliskuussa osallistuessani William Blackswanin "Infected Minds" -musavideon (Tsekkaa video tästä!) fetish-henkisiin kuvauksiin, naureskelin niille pikkiriikkisille nahkahotpantseille ja kymmenien senttejen koroille, joilla käveleminen tuntui siltä kuin olisin uudelleensyntynyt kentauriksi. Ympärilläni oli tusina toinen toistaan kauniimpia naisia, jotka tunsivat itsensä varmasti enemmän kotoisaksi puolialasti kuvausryhmän ympäröimänä, kuin minunlaiseni keskiverto mukavuudenhaluinen neuleita kaappiinsa hamstraava tennareiden suurkuluttaja. 

Tunnun jatkuvasti jaarittelevan ennakkoluuloista jotakin asiaa kohtaan ja sittemmin myönnän ettei se nyt niin paha ollutkaan. Näin on käynyt ainakin urheilun, tekoripsien, rakennekynsien, konemusiikin, kotiviinin sekä pelaamisen suhteen. Maaliskuulta tämä oli nyt siis jo kolmas kerta kameran edessä fetish-henkisissä kuvauksissa ja lisää on kuin onkin tulossa. Mitään tekemistähän tällä ei mulle ole mukavuuden kanssa, eikä nahkapikkuhousut ja kokovartalokondomi kuulu mun vaatekaapin valikoimiin (Photoshoot clothes by Plagu Le´Shock). Tällä "uudella harrastuksella", jos sitä nyt siksi voi kutsua, ei ole mulle myöskään minkäänlaista seksuaalista merkistystä. Mun mielestä vaan on joskus kiva olla joku muu. Käy tsekkaan koko gllaeria osoitteessa 0-orb.net

Instagramissa mua seuranneet onkin paremmin perillä mun viimesimmistä villityksistä, joten sinne vaan @kylanmahti seuraukseen. Päivitän aivan liian usein, koska istun bussissa keskimäärin aivan liian paljon.

 

Videopelejä ja vaneriunelmia

Tällä kertaa jalkapohjia kutkuttaa tietokonepelaaminen... Aihealue, josta mulla ei ole minkäänlaista faktatietoa saati taitoa, mutta jonka saralla mielipiteeni on ollut viimeaikoina horjuva. Oon satunnaisesti sivusilmällä saattanut katsoa joitain pelivideoita tunnetuilta pelaajilta tai kuullut ja keskustellut joistain peleistä, koskaan itse konkreettisesti tietämättä asiasta paskaakaan, lukuunottomatta Simsiä ja muutamia konsolipelikertoja. Sonic, Spyro, Crash Bandicoot sekä rallipelit muistuvat mieleeni lapsuudesta.

Muutama viikonloppu takaperin osallistuin sellaseen merkittävään tapahtumaan ensimmäistä kertaa elämässäni kun lanit. Olut närästi, kovalla tuolilla istuminen sai koko keskivartaloni niin juntturaan ettei se ole vieläkään palautunut normaaliin tilaansa, läppäri ei todellakaan pyöritä PUBG:ia niin kuin se on tarkoitettu pyöriväksi ja aika meni ohi niin etten edes huomannut missä vaiheessa iltapäivä oli muuttunut yöksi... Mutta muuten en sitten keksinytkään mitään valitettavaa. Kyllä mä oikeesti viihdyin.

Käytännössä tämä oli siis ensimmäinen kosketukseni tietokonepelaamiseen koskaan. Jos olisin koskaan opetellut kymmensormijärjestelmän, osaisin ehkä edes liikkua sen olematta ylitsepääsemättömän hankalaa ja hidasta. Ei ole yksi, eikä edes kaksi kertaa kun mulla on ollut kuulokkeet väärin päin. Uhka tulee vasemmalta ja ääni kuuluu oikealta. Tuomio? Läppäri on vaihtunut pöytäkoneeseen ja olen nyt viimesen kolmen viikon aikana tuhlannut elämästäni 46 tuntia pelaamiseen, eikä edes kaduta. Totally worth it. 

Tästä päästäänkin itse asiaan, toivottavasti ette luulleet mun tulleen tänne saakka kertomaan vain videopeleistä. Mulla ei ole ollut omaa tietokonepöytää varmaan yli vuoteen. Edellisessä asunnossa se vallattiin dj-pöydäksi ja tähän asuntoon ei kahta saanut sovussa mahtumaan, niin että mun sisustukselle nuuka silmäni olisi siihen tottunut. Tietokoneella onkin tullut istuttua lähinnä tarjousten parissa kun bloggaaminenkin on jäänyt vähälle, sähköpostit ja kuvanmuokkauksetkin hoidan aina puhelimella ja vietän kaiken vapaa-aikani verstaalla. Pelaamisen myötä ergonominen työasento on huutanut poissaolollaan.

Apu löytyi taas lähempää kuin uskoinkaan, kun havahduin siihen, että jumalauta, mä olen puuseppä. Yhden illan brainstormaamisella ja seuraavan päivän laiskahkonpuoleisella työllä syntyi HIS&HERS kahden hengen pitkä tietokonepöytä. Pöytälevy on 21mm koivuvaneria ja "keskikonsoli" 15mm, jossa paikat molempien keskusyksiköille. Pienelle hyllylle menee ylimääräiset tabletit, kissat, koirat ja tilpehöörit. Pituutta tällä komeudella on kaksi ja puoli metriä, pukkijalat haettiin Ikeasta ja pintakäsittely hoitui värittömällä puuvahalla. Materiaalihinnat huitelee jossain 200€ tietämillä, mutta onneksi inspiraatio vierailee meillä nykyään vain noin kerran puolessa vuodessa. Win-win, äijä sai pelikaverin ja mä just sellasen rouhean kauniin pöydän kun oon aina haaveillut. On tiukka taisto olenko enemmän innoissani itse pöydästä vai herkullisesta kana-ateriasta.

Once you go black...

Mulle esitettiin teoria, jonka mukaan alaikäisenä ollaan synkkiä agstiteinejä, hormonit hyrrää ja kukaan ei ymmärrä sua, kaikki on paskaa ja täytyy olla niin erilainen. Sitten kun tullaan täyteen ikään, niin aletaan tajuaan kuinka noloja oltiin sellasina kyynisinä teineinä ja sit halutaan aikuistua ja lopettaa angstaaminen, kunnes muutaman vuoden päästä tajuat ollees oikeessa... Kaikki on kuin onkin paskaa, ja tästä syystä mä olen palannut takaisin mustaan. Terveisiä vaan sinne angstikaksoselle! Kolme vuotta mä yritin päästä mustasta hiusväristä eroon, mutta eilen mä retkahdin. Mä en myöskään osannut päättää haluanko lettuja vai sämpylöitä, joten tein molempia. 

Lomat on lusittu ja olen palannut sorvin ääreen. Duuneja on kivasti koko loppuvuodelle. Tänä kesänä oon viettänyt paljon aikaa mökeillä ja kameran edessä, toisinaan salilla, enemmän kaljalla. Paluu kuntonyrkkeilyyn ei ollut hellä kauden rokuloinnin jälkeen. 

Vietettiin taannoin ystävättären synttärit Särkänniemessä ja siinä 100km/h tuntivauhdissa tajusin olevani liian vanha Hypeen. Oksettaa edelleen. Viihdyin paremmin jalat turvallisesti terassipöydän alla ja käsi visusti kiinni huurteisessa. Ennen tätä päivää en tiennyt että huvipuistossakin voi juopotella. Päivän polttava kysymys onkin, mikä mahtaa olla laitteiden promilleraja ja puhallutetaanko ihmisiä huvipuistossa? Just thinking...