20. kesäkuuta 2017

Luurankoja kaapissa ja tukkastrategioita

Eilisaamuna kun en ollut nukkunut silmäystäkään ja viimeinenkin tilkka kahvimaitoa oli vanhentunut kaappiin, tajusin että oli maanantai. Onneksi olin varannut jo viimeviikolla ajan Day Spa Studio Feel It:iin käyttääkseni joululahjaksi poikaystävältäni saamani lahjakortin Your Spa Moments -hoitokokonaisuuteen, joka piti sisällään mm. kaiken. Kalaharin kasvohoito, kokovartalohieronta sekä jalka- ja käsihoito kestolakkauksineen. Koko akka oli yhtä pehmeä päätä myöden kuin vauvan pylly ja maanantaivitutus oli tipotiessään. Jos jokin on kokonaisvaltaista rentoutumista niin tuo. Olen varma, että nukahdin hetkeksi.

Asiaan: Vaatekaappi... Tuo jokaisen itselleen rehellisen naisen suurin salaisuus. Talven jälkeen huomaan kaikkien värikkäiden vaatteiden ajautuneen pelosta aivan kaapin perälle ja etuala pursuaa tummia rumia mörköjä, jotka roikkuvat kilpaa hyllyjen reunoilla. Mun vaatekaappi ei lukeudu niihin asioihin joista olen ylpeä. Siivoan sen muutaman kuukauden välein, ja silti se näyttää aina uudestaan luotaantyöntävältä. Joudun tyhjentämään koko kaapin löyttäkseni sen tietyn vaatekappaleen, joka on tietysti sillä viimeisellä hyllyllä. Minne matkusti järjestys tämän kaaoksen yltä? Kyllä, olen kokeillut KonMaria... Sounds good, doesn't work. 

Väriskaala vaihtelee kylmän mustasta lämpimän mustaan ja harmahtavaan, joka todellisuudessa on vain kulahtanut pesussa. Sitten on entisiä valkoisia vaatteita, jotka nyt on myös harmaita. Huomasin omaavani myös kokoelman vähintäänkin epäilyttäviä housuja ja kokonaisen hyllyllisen kauniita mekkoja, joita en osaa käyttää. Kaiken tämän katu-uskottavan tummanpuhuvan vaatekaapin organisoinnin jälkeen löysin itseni ihastelemassa ystävättäreltäni saamiani mopsisukkia, jotka ovat ehkä lempivaatekappaleeni koko hela kaapista.

Yksi asia joka on toisinaan ihan yhtä kulahtanut kuin vaatekaappini, on kuontaloni. Olen pyrkinyt kasvattamaan takaisin omaa väriäni, joka on juuri sellainen kylmä harmaanruskea kuin joksi olen yrittänyt tuloksetta värjätä. Värjätty latva muuttuu väkisin punertavaksi, vaikka luonnollinen värini on kylmä. Fuck logic. Viimeksi vasemmalla sivulla ollut vaalea helmensävyinen osio puskee kuukausittain läpi auringon vaikutuksesta. Kylmän ruskea hiusnaamio on toistaiseksi ollut täsmäaseeni, sillä se ei tartu värjäämättömään hiukseen. Päivitin myös kulahtaneet avaruusrastat uusiin ihaniin turkooseihin.

Rastojen kanssa työskennellessä inspiraation määrä on sietämätön. Sitä haluaisi joka päivä viritellä jotain uutta ja takkukateus on läsnä vaikka omaakin jo vaikka minkälaisen leijonanharjan. Jokainen rastatukka tuntuu olevan vain toistaan upeampi. Lockster Dreadshopin verkkokaupasta löytyy muuten takuuvarmasti kesän mageimmat leggarit (vika kuva).







Lumetonta, helleetöntä juhannusta!

9. kesäkuuta 2017

Painosta, painoista ja paidoista

Olin koko alkuvuoden treenaamatta. Paitsi että jos nyt mennään jo kesäkuussa, niin se tekee puolet koko vuodesta. Painoin pienimmilläni viimevuoden alkusyksystä 56,7kg. Kenenkään paino ei oo koskaan ollu mulle mikään tabu, mutta se oli henkilökohtasesti mun mielestä tähän runkoon jo liian vähän. Eihän se liian pieneltä luvulta kaiketi kuulosta tähän 160 senttiseen varteen, kunnes otetaan huomioon ihanat, kamalat, valtavat bosat, Lopez-pylly (Olen kuulemma eroottinen näky ihonmyötäisessä maximekossa) ja pieni suuri lihasmassa.  Joulun aikoihin mun monin tavoin keplottelemat erilaiset edulliset salikampanjat loppui ja niin loppui myös treenaaminen. Viimeviikolla palasin ryhmäliikuntatunneille toisen aivopuoliskoni puolittaisella painostuksella ja, yllätys yllätys, hyvän tarjouksen saattelemana.    Olenko mainosten uhri?    Painoa puolen vuoden treenaamattomuuden aikana oli kertynyt keskimäärin neljästä viiteen kiloa. Lihakset olivat tipotiessään ja vatsaa turvotti. Nyt vain reilun viikon treenattuani tiestysti body pumppia (säälittävän pienillä painoilla), mutta lisäksi satunnaisesti pilatesta, erinäisiä kokeiluja body balancen ja - combatin saralta, turvotus on jo tiessään ja haastoin itseni ensimmäistä kertaa koskaan pukeutumaan napapaitaan. En oikeastaan odota edes painon tippuvan, tulevan kolmen kuukauden aikana aion tähdätä vain kiinteytymiseen huolettomin mielin, stressiä ottamatta. Kaikki siinä sivussa tuleva (tai lähtevä) on vain hyvää ekstraa. Heti kun vähän nousee sohvalta, niin nälkä on sammumaton ja annoskoot kasvaa huomattavasti aivan huomaamatta. 

Kävin kokeilemassa myös miltä tuntuu olla pitkästä aikaa kameran toisella puolen. Otin salikaverin kainaloon, tehtiin maskeeraukset, mentiin Arboretumiin, ihasteltiin omenapuun kukkia ja kaveri vaan oli ja näytti nätiltä. Aurinko oli ehkä pahin viholliseni tuona päivänä. Kuva ja erityisesti sen editointi onnistu paremmin kuin olin odottanut, kiitos vinkeistä sensei Loska (@loskaphoto). Katsotaan jos herättelisin tätä harrastusta eloon.



  
MODEL Elina Vuorikivi (@kuningas_awesome) // PHOTO & MAKE UP Kylänmahti (@kylanmahti)





29. toukokuuta 2017

I love your depression and I love your double chin

Kevät todella saa ihmisen heräämään eloon. Pääni pursuaa ideoita ja energiaa. Halu tehdä aivan kaikkea on suunnaton, mutta anorektisen ulkomuodon omaava lompakkoni ei sovi kuvioon. Viimeisen kuukauden aikana ollaan saatu Locksterin liike auki ja taputeltu avajaiset, julkaistu William Blackswanin "Infected Minds" musavideo, olen käynyt katsomassa stand uppia, nauttinut reggaeta ja makkaraa terassilla, saanut ajokortin, viettänyt aikaa iki-ihanalla kotipaikkakunnallani Orivedellä mm. äidin kuuskymppisten merkeissä (jotka btw olivat menestys), järjestänyt ainakin yhdet, kahdet, kolmet juhlat, tehnyt promohommia, käynyt kuvattavana, saattanut matkaan uusia kuitutakkutukkia ja haalinut itselleni uusia asiakkaita tapahtumasomistuksen saralta. Jumaleissön. Juuri aikaa kirjoittamiselle ei siis ole herunut, vaikka päivänvalo saakin heräämään tavallista aiemmin. Niin kutsuttuun kesälomaan on viikko, josta oikeastaan mun duunit vasta alkaakin. Koitan jatkossa jakaa tän hullunmyllyn tapahtumia vähän yksityiskohtaisemmin.

Meikäläisestä viis, oli mulla asiaakin. Halusin ylistää mun upeita ystäviä. Tiedätte kyllä ketä olette. Yksi sai mut taannoin liikuttumaan, kun oli ostanut meille liput yhden mun lempiartistin keikalle. Artistin, jonka kuuntelemista en monelle myönnä ja jonne ei moni mun piireistä lähtis. Toinen tarjoaa mulle duunia sillon kun en taloudellisesti pärjää ja istuu mun kanssa alas kattoon telkkarista kauniita miehiä mekoissa. Kolmas haastaa mut lähteen ulos sillon kun maailma tuntuu ylitsevuotavan pahalta, tekee safkat vaikka koko suvulle ja vaihtaa mun kanssa dänkeimmät meemit. Jos mä haluaisin olla cheesy, niin lainaisin varmaan Damien Riceä sanoin "I love your depression and I love your double chin" ja että herääminen ilman teitä olis kuin juominen tyhjästä kupista. Oon teille koko pienen elämäni velkaa. Kiitos.







25. huhtikuuta 2017

Mallijuttuja

Kävin jälleen kameran edessä istumassa ja näyttämässä nätiltä. 









"Koko maanantain minä odotin
Odotin ropoja tililleni
Odotin kevättä

Odotin hyväksyntääsi
ja orastavan alkoholismini lyövän kapuloitaan rattaisiini 


Odotin pienen maailmani vihdoin hajoavan omaan mahdottomuuteensa


Ja tässä minä edelleen helvetti seison sateessa ja odotan
                                                                                                   liikennevaloissa."
                                                                                                                                                                                                JK