13. maaliskuuta 2012

An all to ordinary story with aftertaste so bitter

Tänään on tavallinen päivä. Istun mustassa naihkaisessa työtuolissa ja haukottelen vedet silmistäni. Roskat odottavat viemistään, eikä sänkyäkään ole vielä pedattu saatika pyykkejä pesty. Kahvinkeitin porisee kertoen, että kohta olisi aika kääntää savuke. En tahtoisi mennä ulos, koska tunnen itseni rumaksi.

Luen blogeja. Ihan tavallisten ihmisten blogeja, jotka ovat aina mielestäni hienompia ja paremmin totutettuja kuin omani. Niissä on kiinnostavammat jutut ja parempilaatuiset kuvat. No, enpä minä bloggaajaksi syntynyt. Ihmettelen edelleen uutta ulkomaista sivustoa, jonka löysin. Siellä on paljon taiteilijoita, bloggaajia, malleja... Minulla on jo lähes tusina ystävää siellä, vaikken osaa käyttää koko sivustoa.

2011


Keskustelen Facebookissa mitä randomeimpien ihmisten kanssa ja mietin, miksi he oikein juttelevat minulle. Hyötyvätkö he siitä jotenkin, onko heillä todella tylsää kiireenkin keskellä, vai ihan oikeastikko tahtovat jutella minulle ? He jakavat kanssani yksityiselämänsä, kysyvät neuvoa ikäänkuin viisaammalta. Näiden henkilöiden kanssa oon viettänyt hetkiä, joita en vaihtais mihinkään, vaikka hädin tuskin tunnen heitä.

Nauran Feissarimokille, yksin tyhjässä asunnossa. Hetken satoi räntää, ehkä viisi minuuttia. Kasvoillani ei ole lainkaan meikkiä ja hiukset ovat yön jäljiltä sekaisin. Suihku odottaa, mutta minun täytyy siivota ensin. Miu Miu kolistelee sängyn alla, tahtoisi leikkiä.

2010


En mennyt kouluun tänäänkään. Tarvitseeko sielä muka ihan joka päivä käydä? Jo heti kahdeksaltako? Matka Lempäälään ja takaisin olisi kestänyt kauemmin, kuin tunnit, koska osa niistä on peruttu pitämättömän kokeen takia. Sain tehtäväni palautettua ajoissa, enkä saakkaan hylättyä tästä kurssista.

Nyt aurinko jo paistaa, olen kirjoittanut ehkä toisen viisi minuuttia räntäsateesta. Elokuva-analyysi odottaa kirjoittamistaan, enkä tiedä edes viimeistä palautuspäivää. Ajateelin tehdä sen Sweeney Toddista, koska se vain yksinkertaisesti on rakkaus. 1800-luvun Lontoo on synkkä kaupunki, kirjoitti joku arvostelussaan. Mitäs minä siitä tietäisin, en koskaan käynyt Viroa pidemmällä.



Minua häiritsee, että tekstin otsikossa lukee an al