30. joulukuuta 2013

Rikotaan kaikkia kaavoja ja huomenna toisemme niin ettei olla edes teoriassa mahdollisia

Vuoden 2013 toisiksi viimeinen päivä ja minä ikävöin Pavea. Kirjoittaminen vieraalla tietokoneella ei tunnu oikealta... Aivan kuin isäkarhun puuro - liian suuri. Ei se tarina kyllä niin mennyt... Liian kuuma ? En minä tiedä. Se tarina murskasi sisäisen lapseni, kun Simpsonien jaksossa Lisa ja Bart lukitsivat karhujen talon oven, Kultakutri ei päässytkään sieltä pois ja karhut söi sen. Näppiskin kuulostaa vanhalta kirjoituskoneelta... Bing !

Mihin jäinkään ? Minun piti kaiketi muistella kulunutta vuotta eikä Pavea ja lastensatuja. Tänä vuonna olen täyttänyt 18 vuotta ja kuullut olevani aikuisempi... Mitä ikinä se tarkoittaakaan. Olen tullut ryöstetyksi ja muuttanut kahdesti. Olen menettänyt ystäviä, mutta tavannut myös uusia. Olen käynyt treffeillä mitä erilaisimpien ihmisten kanssa ja lopulta tavannut asettunut aloilleni. Herra Matikainenkin muutti luokseni vasta tänävuonna. Olen lihonut, ottanut pidennykset ja ottanut ne pois. En ole lukenut ainuttakaan kirjaa saatika panostanut kitaransoittoon, mutta nyt ei keskitytä minun saamattomuuteeni. Olen pettynyt talveen, koska tänävuonna se ei tullutkaan - Se jos joku tässä on ollut saamaton ! Olen pelannut videopelejä ja käynyt ainakin viisi kertaa lenkillä. Olen piirtänyt ja maalannut, ollut blondi ja punatukkainen. Olen toivottavasti myös kasvanut ihmisenä, vaikka pituutta onkin vain lähtenyt, niin ainakin henkisellä tasolla. Tämä vuosi tuntuu ikuisuudelta, kun asiaa miettii. Huomenna aion kuitenkin unohtaa tämän vuoden ja keskittyä juomiseen tulevaisuuteen siihen hetkeen ja niihin ihmisiin.


Onnellista Uutta vuotta ihmiset.
Nähdään taas ensivuonna !

27. joulukuuta 2013

Octopussy


Viimeisin aikaansaannokseni on tuottanut päänvaivaa. Tulin pohtineeksi että mihin kategoriaan tämäkin nyt sitten lokeroidaan. Onko tämä itseilmaisua? Inspiraatio tähän lyijykynätyöhön on muhinut pääni sisällä jo kauan. Siltikään en ole tähän yhtä tyytyväinen kun ystävättärelleni tuparilahjaksi maalaamaani lihavaan alastomaan naiseen, jolla on kaasumaski... Senkin toinen käsi on turhan pieni. En tiedä kumpi on enemmän vahvuuteni - Piirtäminen vai maalaaminen... Onko kumpikaan... Ovenpielissä on hiilisiä tassunjälkiä.

           

26. joulukuuta 2013

A fat little red faget hangin' from a tree

Corey Taylor: X-M@$ (Ehkä maailman paras joululaulu ikinä)

"If I ain't drunk then it ain't Christmas, you know where to stick those jingle bells.
  If I ain't hammered it ain't hanukkah, and all you motherfuckers go to hell.
  If I ain't cockeyed then it Kwanzaa, joy to the world and jack and coke.
  If I ain't drunk then it ain't Christmas, 'cause I never anything but broke..."

Aloin tässä oluen äärellä miettiä yleispätevästi joulua ja tulin siihen tulokseen, että tähän jouluun on mahtunut paljon. Olin viikonloppuna maalla Urjalassa leikkimässä kanoilla ja palattuani sieltä lähdimme takaisin maalle Orivedelle. Paikallisessa uskottelimme eräälle ennustajaeukolle että ystäväni on Zeuksen poika ja tapasin vanhoja tuttuja. On se hyvä että Oriveden ent. 'yökerho' Liibalaaba on jälleen oma vanha upea itsensä - Pub Hopeakenkä... Viihdyn niin paljon enemmän pubeissa. Aattoaamupalakinkun jälkeen suuntasimme maalle numero kolme, Hämeenkyröön. Hymähtelin itsekseni takapenkillä ajaessamme keskustan katuja ja muistellessani silloisen M-realin vartijoiden härnäämistä ja yleisesti rebel-vuosia siellä. Joulu oli oikein perinteinen ja lämmin. Hämmennyin siitä kuinka kiltti olin ollut tänävuonna, kun istuin lahjavuoren alla sohvalla haukkomassa henkeäni. Meinasin syödä itseni hengiltä, sillä ainakin kuumeinen olo valtasi pääni iltaa kohden. Kaksi täysin erilaista joulua kahden vuorokauden sisään enkä tiedä kumpi oli parempi... Toinen kotikonnuilla humalassa ystävien ja perheen kera kuten olen jouluni tottunut viettämään, vai lämmin sukujuhla täysin selvinpäin. Siitä tulikin mieleeni - Sain tänään casuaalit jouluntoivotukset ystävältäni puhelimitse ja päädyimme keskustelemaan juurikin siitä kun otetaan alkoholia jouluna. Monen mielipide asiasta on se, että eihän jouluna saa ottaa tippaakaan. Tulimme siihen tulokseen että juuri silloinhan alkoholi on ongelma, jos sitä ei voida ottaa hillitysti esimerkiksi juurikin tällaisissa perhejuhlissa. Mielestäni lasillinen punkkua kuuluu jouluun... Onhan se punaista ja lämmittää. 










"Parisuhde on liian pitkällä silloin kun mennään sukulaisiin..."
Jouluna kuultua 

18. joulukuuta 2013

December 18th: Fuck you symmetry !

Eilen olin niin tyytymätön kaikkeen, että räjäytin olohuoneen. Tv-tason hyllyt viskoin parvekkeelle, kristalliviskilasit keittiöön ja hyllykön vitriiniosuus makaa nyt kyljellään olohuoneen lattialla. Siinä minä istuin nojatuolissa ja katselin mitä olin saanut aikaan. Olin vielä tyytymättömämpi... Itseeni ja etenkin huonekaluihini. Haaveilin pienestä tummanharmaasta divaanista, valkoisista maalaisromanttisista kalusteista, sängynpäädystä ja tiiliseinistä. Olin tyytymätön myös siihen että minua ei pidetä naisellisena naisena. Missä ovat minun paljettitoppini ja korkokenkäni kun lähdemme baariin ? Miksi juon vain olutta enkä sellaisia tyttöjuomia kuten cosmopolitan ja siideri tai miksi juon viskiä nyrpistelemättä nenääni ? Se ahdistuksen määrä, kun katselet kotiasi ja tajuat, että kalusteet pilaavat sen. Jos minä saisin päättää, ei sängyssäni olisi jalkoja vaan se makaisi kuormalavojen päällä ehdottomasti parvella, jonka alla olisi työpiste. Seinät olisivat täynnä upeita maalauksia ja merkityksellisiä tekstejä. Ruokapöytä olisi vankka, melko suuri baaripöytä jossa on lasi päällä. Missään ei olisi johtohelvettiä, eikä lattialla sellaisia ylimääräisiä systeemejä kuten esimerkiksi tv-taso, vaan seinällä olisi nätti epäsymmetrinen kasa hyllyjä, jossa kaikki olisi taiteellisissa, hieman sotkuisissa pinoissa ja tv konsoleineen siellä seassa. Hipsterpyöräni pitäisin parvekkeella seinää vasten. Sellainen minimalistinen taiteilijakoti ripauksella grungea, modernismia, trash designia ja maalaisromantiikkaa. Samanlainen sekasikiön ja outolinnun tasapainoinen 'sekavasti järjestyksessä' -tapaus kuin minäkin. Kaikki tämä itseinho sikisi vihastani symmetriaa kohtaan, vaikka matematiikan numeroni olikin viimeisimmällä katsauksella K3.

"Kaaokseton tila josta olen hypännyt
muuttuu väreiksi, sotkuksi, tunteiksi."

16. joulukuuta 2013

December 16th: Tungen pääni sankoon

Joulukalenterin luukun nro. 16 takaa löytyy, mitäs muutakaan kuin, tyhjä tili ! Kiitokset tästä kuuluu ensinnäkin maistraatille ja postille, joiden osoitteenmuutospalvelut toimivat niinkin hyvin, että tieto opintolainani erääntyvistä koroista oli lojunut jo kuukauden päivät vanhassa osoitteessani. Näin ollen, kun en korkojen erääntymisestä tiennyt, en ollut laittanut rahaa sivuun korkojen maksamista varten. Elän kädestä suuhun - opiskelijalla ei muuhun juuri olekkaan mahdollisuuksia. "Yllättävien menojen varalle täytyisi aina olla säästöjä" sanovat ne ihmiset joilla on (ollut) työpaikk(oj)a ja varaa säästää. Puhutaanpa hetki minun tavastani hoitaa raha-asioita ja toinen hetki siitä, että ihmiset todella ovat erilaisia... Joka kuukauden 4. päivä tililleni kilahtaa rahaa - DING ! Maksan vuokran ja laskut... Aaand that's about it. Summa, joka käteeni jää, on niin pieni, että suurinosa ei joisi sillä edes yhtä iltaa baarissa. Olen nainen mukavuudenhaluinen ihminen; tarvitsen haluan ostaa kosmetiikkaa, haluan käydä pussikaljalla ystävieni kanssa ja lisäksi tupakoin. Valintojen maailma, sanoi joku joskus. Niin on ja nämä ovat minun valintojani. Joku haluaa laittaa sen parikymppisen säästötilille, kun minä mielummin ostan sillä sen twelven olutta ja askin tupakkaa ja juon aamutunneille ystävieni kanssa. Olen niin nuori nyt, kun koskaan enää tulen olemaan. Ehdin säästää rahaa pahan päivän varalle sitten kun olen vanha ja tylsä. Olen kyllästynyt kuuntelemaan sitä kuinka pitäisi säästää, kuinka jokaviikonloppuinen juominen on teiniä, kuinka pitäisi ajatella pidemmälle... Olen elänyt kädestä suuhun aina enkä aio muuttaa toimintatapojani koska joku ei ole niihin tyytyväinen. Is that okay with ya ? 

Tänä iltana maailma on minulle hieman liikaa,
mutta antakaa minun kokea se omalla tavallani. 

Ainiin... Hyvää joulukuun 16. päivää vielä hetken ! Jouluperinne on ollut, että
joulukuusi koristellaan vasta aattoaamuna, mutta emme vietä aattoa kotona, so...

10. joulukuuta 2013

December tenth: Kaupunki raksuttaa, kolisee ja rouskuttaa

Minua ärsyttää moni asia, mutta tällä hetkellä eritoten se, että Tampereen itsenäisyyspäivän mellakasta jaksetaan edelleen jauhaa. Mellakoitsijoiden motiivit ovat ihmisille epäselvät, mutta eikö se nyt jumalauta ole niinkin yksinkertaista että meitä vituttaa se, kun ne saatanan kermaperseet siellä juhlii verorahoilla, tai ylipäätään juhlii kun me mietitään mistä saadaan leipä pöytään kun tukia karsitaan jatkuvasti ja verotusta vaan nostetaan. Se on totta että verorahoista ne vahingotkin korvataan, mutta kyllä minäkin olisin voinut pari ikkunaa käydä rikkomassa ja räkimässä juhlakansan naamaan ihan hyvillä mielin. Ajatus on tärkein. Sanovat että tavallisia tallukoita talo täynnä... Phah ! Antakaa minun nauraa. Sama asia kun opintojeni ensimmäisenä vuonna eräs opettajani vertasi hänen tulojaan minun tuloihini. Sanoi että ei hänkään voi aamulla sanoa kuinka hänellä ei ole varaa ostaa bensaa lähteäkseen töihin, kun kerroin ettei minulla ole varaa lähteä opintomatkalle Helsinkiin. Anywho, artesaanityön kirjallinen osuus ei kirjoita itse itseään eikä pidennykset värjäänny ja korjaannu oma-aloitteisesti. Minä kun vain haluaisin vaihteeksi juoda olutta hyvässä seurassa ja keskustella mitenkään mihinkään liittymättömistä asioista ihan muuten vaan noin yleispätevästi. Miksi on olemassa sellaisiakin käsitteitä kuten 'velvollisuus' tai 'pakko'. Olen aiemminkin manannut joitain käsitteitä... Vihaan käsitteitä. Nyt sekin sana alkaa menettää merkityksensä. Käsitteensä. 



Goah.... Mitä minä höpisen ? Avaan kiinankirjani ja opettelen sanomaan:
                                                                                               Minun kamelini ei juo kahvia.

9. joulukuuta 2013

December ninth: Voin tassutella tossuissani keskellä yötä ja jäädä nukkumaan eteisen räsymatolle

Näin ollen tähänastisista yhdeksästä luukusta, olen avannut vasta kolme, sillä olen viettänyt aivan liikaa aikaa kuningas alkoholin seurassa. Krapulalle olen pyhittänyt edellisviikolla ainakin kolme päivää ja kaikki joululahjarahat ovat nyt ympäri Tampereen kuppiloita. Nyt on kuitenkin jo vuoden 50. viikon maanantai, ja perjantai 13. päivä häämöttää. Se, että tuo kyseinen päivä on jo valmiiksi tuhoontuomittu, olisi minun määrä esitellä keskeneräinen opinnäytetyöni sankoille joukoille kanssaopiskelijoita ja ohjaajia. Kääk ! kuten Aku sen ilmaisisi. Työn kirjallinen osuus on tuskin päässyt johdantoa valmiimmaksi ja ainakin kolme projektiokuvaa olisi vielä photoshopattava. Toisaalta, mikään ole yhtä hyvä motivaattori kuin pakko. Meille joulu tuli jo, sillä äiti oli kutonut meille aivan upean räsymaton toivomissani sävyissä ! Ainakin se sai Herra Matikaisen hyväksynnän jo.






"Kun muut ovat menneet kahville, jätskille, uimaan, minä nautin annoksen
itsekuria ja odotan että tulisi joku ja luennoisi sallimisen tarpeellisuudesta."


3. joulukuuta 2013

December third: Pitsatiistai






Joulukalenterin kolmannen luukun takaa löytyy skipattu toinen päivä as called as 'jälleen kerran unohdettu, neljäs tai viides, kuukausipäivämme' (riippuen siitä miltä kantilta sitä tahtoo katsoa) jonka aloitin mukavasti pämppäämällä pilkkuun asti baarissa sekä pitsaa ja aikaisempaan vitutukseen lääkkeeksi pari olutta. Havahduin tänään siihen että opinnäytetyön kirjallisen osuuden palautus on kymmenen päivän päästä ja tunsin itseni saamattomaksi sen suhteen. Valtataistelu paremmasta pitsasta on tainnut kääntyä Saulin voitoksi, kun säälittävä jauheliha-mozzarellajuustopitsani näytti varjossakasvaneelta hänen juusto-tomaatti-sipuli-jauheliha-kinkku-sieni-mozzarellapitsansa rinnalla. Puolustuksekseni; varjossakasvanut olen minäkin, mutta ainakaan minun lättyni ei näyttänyt syövältä.



1. joulukuuta 2013

December first: Love and luxury


Korn: Love and luxury


Joulukalenterin ensimmäinen luukku paljasti muutakin kuin herkullisen suklaapalan... Violetti todellisuus - Mitä on tapahtunut ja miksi ? Ottamani pidennykset on värjätty Swartzkopfin sinimustalla kestovärillä ja parin shampoopesun jälkeen tulos on musta-violetti liukuvärjäys. Itseasiassa pidän kuontaloni tämähetkisestä lookista, mutta.... en koskaan tahtonut lähteä mukaan tähän trendiin, jossa nyt tahtomattani olen osallisena ja mietin, kuinka näin on ylipäätään päässyt käymään. En kuitenkaan jaksa stressata asiasta, sillä eilen olimme rentoutumassa Ikaalisten kylpylässä juoden olutta porealtaassa high life -tyyliin. Ja muutenkin, ei tämä nyt loppujenlopuksi näytä pahalta lainkaan ! Jos olisin ollut viisas, olisin varmaan kertonut teille kuinka liukuvärjäsin hiukseni tarkoituksella. Stupid me. 







26. marraskuuta 2013

Pukeudun mielelläni riisimuroihin ja tanssin lambadaa

Ohjaajien pommittaessa stressitilaani päätin ottaa fucks given -asenteen ja hemmotella itseäni vähän. Kävin aamulla hierojalla ja sen jälkeen laitattamassa teippipidennykset ystävättäreni luona. Koko lysti maksoi yhteensä puoli sataa euroa. Ei kiinnosta -päivät, jotka ottavat otteen meistä kaikista aina silloin tällöin, saivat minut miettimään keskusteluani blogeista erään toisen ystävättäreni kanssa pari päivää sitten... Alkuperäinen idea oli perustaa läskin päiväkirjat -tyyppinen sivu, jossa yksinkertaisesti puhutaan siitä kuinka henkisesti lihavia olemme ja mitä paskaa sitä tulee mätettyä suuhunsa päivästä toiseen ilman huonoa omatuntoa ja huuhdottua alas vielä liian monella oluella. Viedäkseni ideaa pidemmälle, mietin miksi blogeissa kaunistellaan aina kaikkea... Ei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä, eikä puhuta siitä mikä oikeasti vituttaa koska ei voida - Ei ainakaan omalla naamalla. Ei voida, koska ihminen on keksinyt sellaiset määreet kuin 'henkilökohtainen' tai 'yksityinen'. Ei voida, koska tutut lukevat. Mikä sitten on aitoa ? Internetin maailmassa, kuinka ihmeellinen se onkaan, ei uskalleta näyttää sitä oikeaa omaa naamaa. Ei puhuta kaikista fiiliksistä, ei kerrota koko totuutta tai asian oikeaa laitaa - Pidetään kiinni imagosta. Myönnän itsekkin syyllistyväni tähän, koska toisin ei yksinkertaisesti voisi olla. Peiliin katsoessa pelkää näkevänsä vain ihmisen irvikuvan. Mietin vain kuinka upeaa se olisi... lukea täysin kaunistelematonta lifestyleblogia.


Lautasliinatkin perääntyvät moisesta tivolista ja
privaatteihin syihin vedoten jättäytyvät kattaukselta.


22. marraskuuta 2013

Pakkanen tiivistää maailman purkkiin, sulkee kannen ja ravistaa

Kello oli aamuyö kun heräsin painajaiseen. Siinä unessa eräässä metsässä asui joku, joka yritti olla jotakin, jota hän pelkäsi yli kaiken. Se metsä oli ehkä pelottavin metsä ikinä, koska kyseinen henkilö oli luonut siitä sellaisen. Juoksin hänen kanssaan metsän laitaan ja tuolloin ohi kulki tämä jota hän pelkäsi ja joka hän yritti olla. Kaveri kääntyi kannoiltaan syvälle metsään ja yritin juosta perään, mutta jalkani eivät kantaneet. Jäin sinne metsään tämän armoille, jota en edes tiennyt mikä se oli. Tämän parempaan kerrontaan en kykene... Unen ja todellisuuden raja hälvenee aina herätessäni painajaisesta ja tuostakin kun luulin herääväni ja herättäväni Saulin niin heräsinkin taas uudelleen ja uudelleen.

Palasin petiin vielä tunniksi ollakseni skarppina aamulla kun ystävättäreni tuli laitattamaan hiuksensa luokseni matkallaan naimisiin häihin. Juorusimme savukkeiden saattelemana terdellä ja sitten hän saattelikin itsensä jo matkaan. Menin puhelimellani selailemaan opettajilta tulleita viestejä, enkä edes muista milloin viimeksi vitutuskäyrä olisi niin nopeasti noussut huippuunsa... Minulla on siis meneillään ammattiosaamisen näyttö ja kohteeni on kaksikerroksisen rivitaloasunnon koko yläkerran remontin suunnittelu ja toteutus eli vierashuone, olohuone, makuuhuone sekä wc ja vielä rappustenkin uusiminen. Ohjaajat ovat aina toitottaneet kuinka tärkeää on että artesaanityö vastaa omaa mielenkiintoaan ja tähtää siihen mihin haluaa erikoistua valmistuttuaan, sillä tämä on se millä tulevaisuudessa haetaan töihin. No tämähän on juuri sellainen - laaja ja juuri sitä mitä tahdon tulevaisuudessa tehdä. Kohteessa, aivan kuin kaikissa remonteissa, tulee takapakkeja, eikö ? Aivan kuten tässäkin... Tilasimme rappuset, mutta ne eivät vastanneet odotuksia, joten ne lähtivät takaisin kymmenen viikon odottelun jälkeen. Saatuaan tiedon tästä, ohjaajani kertoi minulle etten voi tehdä tätä artesaanityönäni koska projekti ei valmistu ajoissa, vaan tämä lasketaan tilaustyön näytöksi ja vastaavasti opinnäytetyönäni maalaisin graffitin koulun seinään. Anteeksi, mitä vittua ?! Ajattelitte sitten niinkun että tekisin lopun elämääni katutaidetta ? Vaikka työ ei ole valmis jouluksi, niin ei se jumalauta kai tarkoita etteikö sitä voisi laskea opinnäytetyöksi ? Kohde, jota olen nyt tehnyt siitä asti kun koulu syksyllä jatkui ja jota tekisin alkuvuoteen saakka vastaan graffiti, jota maalaan korkeintaan kolme tuntia. What the fuck is your point here ?! Se, että rappusien kanssa on tullut takapakkia, ei tarkoita sitä etteikö kohteessa olisi töitä, päinvastoin... Nyt täytyy hommata niillekkin uusi tekijä. Projekti etenee (vierashuone on jo valmis !) ja minulla on töitä enemmän kuin tarpeeksi. Sen ymmärsin jo keskiviikkona uskomattomimmassa darrassa ikinä ettei pullo viskiä tee hyvää kenellekkään, mutta olenko ainoa joka ei ymmärrä tätä logiikkaa ?

Lopuksi rauhoittavia kuvia. Namaste.

Herra Matikaisen ruoka-aika

Talvi tuli

Sneak peek kohteen olohuoneesta

Sitä rupee tänkin homman ottaan tosissaan, kun työolosuhteet on nämä

Ja sneak peek kohteen vierashuoneesta


Liimasin siihen mansikanmakuiseen huulirasvaan FUCK YOU -tarran
                                                                 ja itkin niin paljon että tupakka sammui.


15. marraskuuta 2013

Vartin tee ja lääkkeitä




In Flamesin Liberation on soinut viimeaikoina kovasti kaiuttimistani. "You probably believe what you told them, live each moment like your last..." Koko Sounds of a Playground Fading -levy on hunajaa korville. Anyway, Icepowerit niskassa ja teekuppi huulilla. Elämäni ensimmäinen hierojakäynti oli oikein rentouttava ja päänsärky tippui samantien puoleen. Kallista huviahan se on jos nyt kaksi - kolmekin kertaa käy, kun puolen tunnin sessio maksaa 25 eskoa. Hierojatäti sanoi että saattaa tulla outoja tuntemuksia tänään ja nyt mieleni tekisi vain jakaa pari pulloa olutta jonkun kanssa ja olla sopivasti sekaisin... Ei sillä että se luokiteltaisiin outoihin tuntemuksiin, mutta anoppi tulee mustikkapiirakalle pian ja illemmasta menen kahvittelemaan ystävättäreni kanssa. Huomenna olisi tiedossa rappusten asennus ja juustokakun leipominen, jos pääparka sen sallii.  


Mysteerinainen ei ole vastannut vieläkään... 

Ristiriitojen kuningattarena siirryn sujuvasti melankoliasta hurmioon

Tänään on ollut huono päivä. Alan uupua päänsärkyyn, sytyttimeni lakkasi toimimasta ja olen siitä lähtien sytyttänyt savukkeeni leivänpaahtimella, juuri saamani liittymä on aivan paska valittaessaan jatkuvasti signaalin puutteesta koska vittu Sonera, kauppakassit painoivat liikaa ja Sini Sabotage on jälleen julkaissut uuden vielä paskemman biisin kuin levikset ja se tietysti soi Spotifyssa taukoamatta. Kaikki tuo kuitenkin unohtui kun olin tutustumassa uuteen puhelimeeni ja sen Facebookiin... Viesteissä 'muut' -osiossa oli lojunut viesti jo kolmen viikon ajan - "Moikka, onko sulta passi hukkunu ?" Jumalauta nyt Facebook, mikset voi ilmoittaa tällaisesta asiasta kun muutenkin piippaat jatkuvasti ?! Kuka on tämä salaperäinen tyttö, joka ei vastaa viestiini... Onhan kulunut jo tunti ! Mitä hän tietää tapahtuneesta, passistani tai muista kadonneista tavaroistani ? Onko hän se jonka lupasin julmasti päästää päiviltä saatuani tietoon varkaan henkilöllisyyden, vai onko hän enkeli ? Onko hän aamulla herännyt kamalassa krapulassa Messukylästä ja ihmetellyt miksi hänellä on jonkun toisen omaisuutta vai onko hän ihana jumalan lähettämä vasikka ? Liikaa kysymyksiä, vastaa jo mysteerinainen ! Menen siksi aikaa tästä katselemaan kaunista mustikkapiirakkaa, jonka maailman mahtavimpana vaimona leivoin. Kyllä minusta vielä joku päivä tulee sellainen pullantuoksuinen kotiäiti. Kisastudio on pystyssä, odotellessanne voitte tekin leipoa tällaisen !



Mustikkapiirakka
Uuni 200°  | Paistoaika 35min | Vuuan halkaisija n. 27cm

Pohja
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
200g margariinia
1dl sokeria
2 kananmunaa

Täyte
2dl kermaviiliä
1 kananmuna
½dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl mustikoita

  1. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi
  2. Lisää munat
  3. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään
  4. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi
  5. Levitä taikina piirakkavuokaan, myös reunoille
  6. Ripottele mustikat pinnalle
  7. Sekoita kermaviili, kananmunat ja sokerit keskenään ja kaada mustikoiden päälle
  8. Laita uuniin ja muista ottaa pois


13. marraskuuta 2013

En ole yöeläin, sillä kaupat on auki vain päivisin






Jatkuvasti pahenevasta hedarista huolimatta päätin tänään uhamata kohtaloa ja lähteä suorittamaan salaista tehtävää sekä shoppailemaan ystävättäreni kanssa Tampereen ytimeen. En tiedä oliko se raitis ilma, jäätelö vai materiamielihyväkeskuksen stimuloiminen, mutta oloni on kutakuinkin hieman parempi. Perjantaina menen ensimmäistä kertaa elämässäni hierojalle. Toivottavasti hän osaa auttaa, jos viikon mittainen pääkipuilu johtuukin vain hartioista eikä vaikkapa aivokasvaimesta, jolla minua on tässä peloteltu. Oireita googlettamalla tulee aina vain kuolemantuomio. Onneksi olen kuitenkin jälleen takaisin kartalla sillä tänään, kolme viikkoa tapahtuneen vittumaisen käänteen jälkeen sain liittymäni takaisin.

 Kengät: Radiokirppis 20€

12. marraskuuta 2013

Older, colder and mumbling





Blogiin pitäisi tulla uusi kategoria - Jesu vaahtoaa. Tänään onkin vuorossa vanhat ihmiset... Aihe oli puheenakin tänään kahvipöydässä, mutta vielä myöhemmin sain muistutuksen siitä, miksi en juurikaan rakasta vanhoja ihmisiä - Heillä ei ole yksinkertaisesti mitään positiivista sanottavaa mistään. Kuunneltuani parikymmentä minuuttia kahden 70+ ihmisen keskustelua ruuhkabussissa, toivoin vain että minulla olisi ollut haulikko jotta olisin saanut rauhan. Keskustelu näiden kahden välillä alkoi lupaavasti aiheella lemmikit... Kissanruuissa on aivan liikaa lisäaineita, aivan kuten ihmistenkin ruuissa ja se aiheuttaa syöpää johon tämän vanhan miehen koirakin kuoli. Sikalapaloissa on tänä vuonna kuollut ainakin 700 porsasta ja niillä on niin kamalan huonot oltavat siellä karsinoissa. Omistajakin varmaan itse sytyttänyt sikalansa palamaan vakuutusrahojen toivossa. Miehen vaimokin oli kuollut kymmenen vuotta sitten ja naisihmisen toinen kissakin heitti veivinsä. Naisen äiti oli ilmestynyt hänelle kuolemansa jälkeen ja kertonut että nyt on hyvä olla. Loppuun vielä lohduttavat sanat, kuinka 90:n ikävuoden jälkeen elämänilo katoaa, mikään ei maistu enää miltään ja yksinkertaisesti on parempi vaikka päättää itse päivänsä, koska toivoa ei enää ole. 



Ja ennenkuin kukaan tulee kertomaan minulle omasta herttaisesta isoäidistään tai haukkumaan pelkistettyjä mielipiteitäni, sanon teille; Mielipidekirjoitukseni eivät käsittele kaikkia ko. otsikon alle lokeroituja, vaan enemmistöä, vähemmistöä, yksittäisiä henkilöitä... Mikä nyt sattuu ihastuttamaan / vihastuttamaan. Vanhat ihmiset kuvittelevat olevansa arvokkaampia kuin muut ja kaikkien yläpuolella. Heille pitäisi olla kohteliaita ja antaa paikkansa bussissa. He tyrkyttävät minulle jeesusta, puhuvat vain lääkkeistään ja vaivoistaan sekä katsovat nokkaansa pitkin arvostellen nuoria ja miettivät kuinka kaikki oli ennen paremmin. Täten tuomitsen vanhat ihmiset negatiivisimmiksi olennoiksi maan päällä. Heillä on elämänkokemusta kyllä, mutta oikeuttaako se heitä pitämään itseään kallisarvoisempina kuin mitä me muut olemme ? Sitten ystävättäreni vielä miettii kahvipöydässä miksen tykkää vanhoista ihmisistä... 

11. marraskuuta 2013

Shoppa shoppa




Vitutusmaratooni ei jatku tänään, vaikka tililtäni ropisi rahaa monen sadan euron edestä ja vielä pitäisi rahoittaa toiselle puoliskolle jonkinnäköinen synttärilahja. Ei ollut kyllä itku kaukana puhelinkaupoilla kun uusi elin maksoi 199€. Ajattelin ensin ottaa sen osamaksulla, joka olisi ollut ihanteellinen 15€/kk, mutta henkkarit... Vitun henkkarit, jotka tulevat postissa joskus kahden viikon sisään. Kävin tänään oikein passikuvat ottamassa niitä varten... Näytän kuulemma jäätävältä - kylmältä ämmältä. Thnx a lot pal ! Ostettuani puhelimen vitutti kolme kertaa niin paljon kuin ennen sitä, niimpä Sauli vei minut Radiokirppikselle rauhoittumaan. Löysin sieltä ruudullisen villaneulostakin ja salmiakkiruutuneuleen. Nyt neljä päivää kestäneeseen päänsärkyyn en saanut minkäänlaista apua, vaan käskettiin ottamaan buranaa. En kuitenkaan anna näiden vastoinkäymisen lannistaa ja itseasiassa meikäläisellä on ihan hyvä fiilis - vaikka päätä särkeekin.


 Takki Radiokirppis 5€  |  Neule Radiokirppis 7€

10. marraskuuta 2013

Kipu, tuo itsepäinen perkele


Nyt kolmatta päivää jatkuva päänsärky tekee minut hulluksi. Kahvi, särkylääke, niskojen hierominen, vesi ja ruoka auttavat aina kukin vain hetkeksi. Mikä vittu nyt taas vaivaa... Jos tämä olut ei auta, niin ei sitten mikään. Asiaa ei auta identiteettikriisi ja salaliittoteoriat siitä, kuinka peili valehtelee päin naamaani. Kipu on erilaista kuin migreenissä - kuolenko nyt saatana johonkin aivokalvontulehdukseen ? Piti lähteä puhelinkaupoillekkin kun vakuutusrahat tulivat, mutta on muka taas jotkut vitun kissanristiäiset ettei kaupat ole auki. Ihan saatanan ihanaa isänpäivää kaikille mahtaville iseille ! Pahuksen vitun sunnuntai. Kai se on uusi maanantai ?

8. marraskuuta 2013

Tuhansien tarinoiden maassa, siellä asuu joulu

Inspiraatio joulupostaukseen syntyi visiitistä Saulin äidin luona ja koska Sauli on jouluihminen, saimme sieltä mukaamme kaikenmaailman joulukrääsää. Ilkeänä tätinä kielsin kaiken punaisen koska saan tarpeekseni joulusta koulussakin, mutta kynttilät saivat armahdukseni. "Millon sä tajusit ettei joulupukkia oo olemassa ?" kysyi Sauli eräänä iltana... En osannut vastata tuohon kysymykseen. Kai mä sen aina tiesin, kun kuulin veljeni äänen ja tunnistin hänen kasvonsa huonon tekoparran takaa ja viimeistään sinä jouluna kun hän tuli saunaan asti toivottamaan jouluja. Eräänä jouluna en kuitenkaan tiennyt... Olin tuolloin pieni ja vietimme veljeni, siskoni ja äitini kanssa joulua Porvoon Emäsalossa tätini luona eräässä kartanossa. Minulla oli päälläni lila pooloneule sekä punainen hame ja siihen kuuluva liivi. Kaikki olivat paikalla kerääntyneenä huoneeseen jossa joulukuusen alla nukkui kissanpoikia. Oveen koputettiin ja sisään asteli vanha mies harmaassa parrassaan, nuttu päässä ja vanha puinen kävelykeppi kädessään. Puhisten hän tuli huoneeseen kopistellen ja istui sohvalle pyyhkien otsaansa. Olen melko varma että kuulin kulkusten kilinääkin ja se parta - se oli aito. Katselin sitä vanhaa miestä epäluuloisena koko sen ajan kun hän vieraili luonamme, mutta edelleenkään en tiedä kuka se oli. Vakuuttuva esitys, sillä edelleen pieni lapsen ääni sisälläni sanoo että ehkä... ehkä se oli joulupukki.

Mistä minun blogini on tehty...

Haasteessa tulee kertoa kymmenellä kuvalla mistä aineksista blogisi on tehty ja tavalliseen tapaan jakaa se eteenpäin seuraaville bloggaajille. Mistä sinun blogisi on tehty... sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista..?


DTY on tehty sisustushomoilusta...


...kissantassuista...


...rakkaudesta alkoholiin...


...tekotaiteellisesta paskasta...


...huumorista...


...musiikista...


...tyylilyyleilystä...


...Melankoliasta


ja niistä parhaista päivistä.


Haastan sinut.

7. marraskuuta 2013

Keinutko kanssani ?



Viimeyönä näin kamalaa unta. Olin siinä unessa raskaana ja synnytyksen jälkeen vaivuin vuodeksi koomaan. Herättyäni koomasta ja katsoessani vuodenikäistä tyttölastani aloin itkeä. Itkin koko yön lukuunottamatta sitä kun olin ystävieni kanssa tupakalla ja liusuin savista mäkeä suoraan alligaattorin suuhun. Myöhemmin, irl, kävelin vihaisena kauppaan. Vihaisena piittaamattomuudesta ja siitä että kulutetaan aika johonkin paskaan kun olisi oikeaakin tekemistä. Hieman myös pettyneenä itseeni ja omaan huolimattomuuteeni ladata bussikortti ajoissa, mutta enimmäkseen vihaisena. Sittemmin kun näin toisen puoliskoni kävelevän minua vastaan kaupassa, muistin aamulla lukemani artikkelin 'Kenen käsissä onnellisuutesi on...' Ensin ajattelin kohtaa 'Älä yritä kilpailla kaikkien kanssa' ja tällä viittaan johonkin typerään peliin missä on typerät äänet ja typerät hahmot ja... Typerää ! Mietin etten saisi huolehtia siitä, että se pärjää paremmin kuin minä tässä parisuhteessa, mutta lopetin olemasta kyyninen valittava ämmä ja siirryin mielessäni kohtaan 'Älä ole vihainen'... So I stopped being angry and started being awesome instead. Ilta loppui niinkin mahtavasti että veljeni tuli kahville ja toi paimentolaismattoni pesulasta ja samalla sain tämän upean keinutuolin äidiltä. Sytytin kynttilät terdelle ja avasin oluen, so screw you Dota 2.