30. kesäkuuta 2014

Katkeransuloista kahvia


Näin loppukuusta olen tullut siihen tulokseen, että musta kahvi on oikeestaan ihan hyvää... Aivan kuin palaisi vuoteen 2008, jolloin join kahvini mustana - toisinaan pöydän ääressä, toisinaan parvekkeella, toisinaan katolla... Ei, en ehkä sittenkään halua palata sinne.


Tänä keväänä, kun erot ovat olleet pinnalla, olen tullut miettineeksi niitä. Omiani ja muiden. Eron syy ja ihmisten kyky ymmärtää vaikuttaa paljon väleihin jatkossa. Olen nähnyt tänä keväänä kuinka omaisuutta ja mieliä tuhotaan, kuinka elämiä sabotoidaan ja piinataan. Uhkailua, mustasukkaisuutta, pelkoa... Mitään tästä en ole viimeisimpänä joutunut henkilökohtaisesti kokemaan ja olen onnellinen, että tässä maailmassa on niitä fiksuja ja ymmärtäviä ihmisiä ja etenkin haluan kiittää siitä. Välit voivat kuitenkin tiukentua ajan saatossa... Uudet kuviot ja vanhat draamat sekoittavat pakkaa. Menneiden ei pitäisi antaa vaikuttaa ihmissuhteisiin, sillä niin perseestä kun se onkin, me ollaan kaikki loppujen lopuksi yksin täälä. Se turvaverkko - ystävät, perhe, läheiset, se on se joka meikäläisen pitää kasassa yksinäisinä iltoina ja sateisina päivinä. En koskaan halua polttaa siltoja takanani, vaikka muistelu joskus sattuukin.



Musta kahvi saa minut
                        melankoliseksi 
Tarvitsen maitoa.

24. kesäkuuta 2014

Vuotuinen asuntopostaus


Näin muutettuani reilun vuoden sisään kolmannen kerran, täytyisi minun ehkä allekirjoittaa sopimus, jossa lupaan etten muuta ainakaan taas vuoteen. Valon puutteen ja puhelimen kameran vuoksi ainoat hyvät kuvat on eteisestä ja tupakeittiöstä/olohuoneesta. Tässähän tämä - pieni kaksioni unelmalähiössä, jossa kauppaan on aivan liian pitkä matka kävellen ja jossa minä olen se epäilyttävä hiippari metsätiellä. Tervetuloa!




Tämän päivän fiilikset on vienyt lähinnä se, kuinka ihmiset muistavat vain ne kerrat kun he ovat auttaneet sinua, 
mutteivät niitä, kun sinä olet auttanut heitä.

23. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja



Juhannus oli ja meni. Valitettavasti kuvia ei löydy kuin perjantailta, jolloin olin Orivedellä. Paluu arkeen näyttää täälä edelleen keskeneräiseltä. Mittumaarin kohokohtia olivat erityisesti...
  • maailman suloisin bilemopsi
  • perinteinen Juhannuskinkku
  • meloniviina
  • sauna
  • rosvopaisti ♥ ja muu ihana tarjoilu
  • hyvä musiikki
  • mahtava seura 

Olisin tosin tarvinnut lauantaille pilkkihaalarin ja sunnuntaille lumikengät, mutta siitä huolimatta tämän vuoden keskikesän juhla oli 5/5. 




19. kesäkuuta 2014

I needed that thing we call fun


Sneak peek


Uutta musiikkia, uusia sarjoja. Hurtin Overdose, Skindredin maaliskuussa julkaisema Kill The Power -albumi, Orange Is The New Black, jonka S2:n kulutin jo loppuun, sekä Californication ovat turruttaneet aivojani viimepäivät. Liikaa aikaa? Ehkä, mutta minä pidän siitä. Eilen pesin saamiani kuormalavoja joissa pesi hämähäkkiyhdyskunta, mutta muutoin asunnon laittaminen ei edisty - olen tullut siihen tulokseen, että minulla on yksi huonekalu liikaa. Mistä luopuisin? Tahtoisin maalata työpöytäni valkoiseksi ja ommella uudet tummanharmaat tyynyt sohvaani, joka on tällä hetkellä jokseenkin brutaalin värinen. Uudet verhotkaan ei varmasti tekisi pahaa asunnon ulkoiselle habitukselle. Antaisin tälle kokonaisarvosanaksi 8. Kunto ja hinta ovat hyvät, koko saisi lisäpisteitä jos pohjaratkaisu olisi fiksumpi, sijainti on hieman kaukainen mutta julkiset kulkevat ja alue on ihan hyvää, vaikka jonnet postailevatkin läheisessä risteyksessä. 


Rastat ovat olleet rakkaus - rakkaus, joka painaa takaraivossani kuin lihava loinen. Tarvitsen hierontaa. 








Pitäkää huolta kavereista myös juhannuksena,
älkää jättäkö ketään sammuneena hankeen!

17. kesäkuuta 2014

Skydome presents: Hive

PC Real-time strategy game
Adventure / Strategy / Puzzle
PC / Mac / Linux
English
Single-player / Multi-player




Hive is easily approachable, riveting strategy game, where the objective of the player is to build an underground network using their insect colonies from the base, called "nests". Captivating back story and a beautiful visual design takes the player to a fantasy world, which offers new surprises and challenges as the game progresses. To react to these challenges the player must upgrade and adjust their nest. 

Leaning to heavy storytelling and a broad world, Hive offers the player a diverse exploration ground. Having many different endings and possibilities, the player can create their own unique route, strategy, and story. 


Growing and adjusting are one of the most important parts of the game. There lies many challenges in the underground networks, and the player must defeat enemies and explore the land to upgrade their nest to answer to them. By defeating right kind of enemies you can find new skills which you can add to your nest and use them in the battle. It is also possible for the player to learn new technology by inspecting the old abandoned ruins and temples. 


The game has gotten it's inspiration from the nature documentations of insects, borrowed and blended elements from science fiction, strategy games and fascinating world of archeology. The end product is one of a kind game concept,which mesmerises the player for a long time.

The game is in making by Sauli Saarimaa, what some of you might know from his Joutomaa-game.




More info:
Facebook
Tumblr
Twitter


Hive is now on Steam Greenlight, so vote it up and spread the word!

16. kesäkuuta 2014

Tänään mä olen tän aavikon herra, vaikka saatankin rakastua kangastuksiin

Kirjoittelen teille täältä Mansen uusilta hoodeilta, muuttolaatikoita täynnä olevasta asunnosta, höryävä kahvikuppi subbarini päällä. Uusi asuntoni, johon toin aivan liikaa tavaraa keskiviikkona, on siis 33,5 neliöinen, vuonna -10 rakennettu, saunallinen luhtitalokaksio (tai pikemminkin jaettu yksiö). Pelattuani muuttolaatikkotetristä muutaman päivän, olen saanut olohuoneen muutettua varastosta asuinhuoneistoksi. "Onneks sulla ei paljon tätä tavaraa oo" mainitsi veljeni sarkastisesti ollessaan muuttoapuna. Yllätyin itsekkin materian paljoudesta, jonka todellisuudessa tajusin vasta kun kaikki tuotiin yhteen pieneen tilaan. "Miksi. Mitä vittua mä teen tällä kaikella..." Saatuani ainoastaan astiat kaappiin, oli kaikki keittiön säilytystila jo käytetty kuivakaappia lukuunottamatta. Ehkä se on nämä uudet asunnot - pieniä ja söpöjä. Siksi olenkin viimepäivinä miettinyt tilankäyttöä, säilytysrakaisuja ja ilmettä uudelle kodilleni. Pari ideakuvaa saa avata ajatuksiani alle seitsemän neliöisestä makuuhuoneestani. 



Kaikkialla tuntuu olevan meikäläisen palvelun kohdalla lappu 'Ei mitään kiirettä'... Kaksi viikkoa sitten tuli viesti Saunalahdelta että huoneistokaista on nyt asennettu. Eipä toimi vieläkään ja asiakaspalvelussa valehteli vielä perjantaina että puoleen tuntiin saavat paskansa kasaan. Anyway... ystävät ovat olleet suurena apuna kaiken tämän perseilyn keskellä ja haluan kiittää siitä. Herra Matikainenkin on jo kotiutunut. 

Meille kuuluu hyvää.




Ainiin... Taisin puhua jostain yllätyksestä parissa viime postauksessa?


Se on kesätukka. Kuutisen tuntia puhdasta tuskaa, mustelmaiset sormet ja peilistä katsoo takaisin Predator.