21. maaliskuuta 2016

Aberraatio

Istuimme taannoin iltaa luonani ja nähtyään piirustuksiani, ystäväni kysyi tahtoisinko suunnitella kansikuvan heidän tulevalle "Aberraatio" -albumilleen. Sillä hetkellä jokin niin aito, lähes lapsenomainen innostus ja kiitollisuus iski sisimpääni. "Ai... ai minäkö? Oikeastikko? Voi juku!" Siinä pyöriteltiin ainakin sellaisia käsitteitä kuten uskonto, urbaanius, kontrasti sekä steampunk, joiden pohjalta lähdin suunnittelemaan tätä toisen ystäväni käsissä mestariteokseksi muuttunutta kansitaidetta. LokkiJayn ja KVP:n tulevan Aberraatio-levyn teaseri onkin kuunneltavissa täältä

Ehkä reaktioni tuohon pyyntöön oli siksi niin viaton, että suomirap ja rap yleensäkkin tuo mieleeni varhaisteini-iän kesät. Olin pikkutyttönä hiphopin suurkuluttaja, vaikkei minusta koskaan sen puolestapuhujaa tullutkaan. Vaihdoin sen sittemmin kahdeksan kultakolikon nahkarotsiin, karheaan kitarasoundiin ja puoli-ilmaiseen olueen, mut hei... Nää jätkät on rock.




2. maaliskuuta 2016

Rappioromantiikkaa arkiaamuissa

Eräänä aamuna herätessäni aivan liian aikaisin ja uneksittuani jälleen painajaisia, en voinut olla huomaamatta kuinka kaunis päivä siitä olikaan tuloillaan. Rappioromanttisesti jaksoin sentään avata sälekaihtimet seuratakseni puiden takaa nousevaa aurinkoa lumisateiseen arkipäivään. Saatoin juoda kupin kahvia ja miettiä kuinka paljon olenkaan jättänyt kirjoittamatta. On turhaa lähteä ynnäämään tähän kuukausien takaisia asioita, joten aloitan kertomukseni tästä päivästä. 

Olen viikon lomalla, kuumeisena mutta tyytyväisenä. Ostin juuri liput ehkä kesän parhaaseen tapahtumaan, Kosmosfestareille. Kahvini on jälleen jäähtynyt kupin pohjalle ja uhrasin ajatuksen myös yritykselleni, jonka vuosipäivää en edes muistanut helmikuun alussa. Minunkin vuosipäiväni lähestyy ja se vähän pelottaa, sillä kissani Herra Matikainen on lähdössä pian syntymäpäiväni jälkeen uuteen kotiin, jossa sen ei tarvitse stressata jaetusta huomiosta. Tasan kolme vuotta sain nauttia pienen seurasta, mutta näin on vaan parempi persoonalle, joka ei viihdy muiden eläinten seurassa. 

Ajatuksenjuoksuni on näemmä nauttinut taas pari kuppia liikaa kahvia. Se mitä tulin pohtimaan tänne, oli se, kun myöhemmin tuona päivänä seisoin ikkunan edessä mieheni pitäessään minua syleilyssään ja katsellessamme oranssia maisemaa, jossa auringonvalon siivittämät lumihiutaleet leijailivat hiljaksiin... Se päivä oli kuin vaaleanpunainen talo keskellä harmaata Epilää. En voinut kuin miettiä, että ehkä se kaikista hirveinkin paska on kuitenkin ihan jees.