Istun tähän bussiin aina samalle paikalle. Viides penkkirivi vasemmalla. Viidettä vuotta. Ensimmäisen neljännestunnin aikana mieleni täyttää tyhjyys. Tim McIlrathin motivoivat vokaalit kuulokkeissani muistuttavat kasvustamme kyynisemmiksi joka päivä. Ei minua itketä, mutta silmäni ovat kosteat. Lie unohdinko jälleen räpäyttää niitä. Mietin velvollisuuksiani, jos niitä sellaisiksi voi kutsua. Kylvetä linnut, pese aamupäivä kasvoiltasi, täytä tiskikone ja toivo että joku odottaa sinua kotiin. Mietin epäonnistumisiani. Mietin sitä kuinka eräänä yönä, kun kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan, olin niin onnellinen. Kiitollinen siitä missä olen nyt. Ja kuinka se hetki oli poissa kun nukahdin painajaiseen. Nämä on näitä, haista paska -päiviä, jolloin tarvitsisin maailmalta muutakin kuin iskuja palleaan. En minä ole niin vahva ja itsenäinen nainen kuin aina naurun saattelemana kerron olevani. Tarvitsisin vain vähän siirappia tähän tänään tavallista kitkerämpään kahviini. Taivaskin on linnuista tyhjä. Pelkurit pakenevat kylmää etelään.
"Ja sinä vain ilkut, naurat ja sanot
kuinka Siperia opettaa."
Kyllä ne tirpat sieltä vielä palaa.
VastaaPoistaEi ne ennenkään oo häipyneet salaa
Ilmoittamatta että nyt riittää.
Jaksa odottaa huomiseen.
Nuku vaikka aamuun myöhäiseen.
Varmasti saat taas jotain mistä kiittää. :)
Kiitos sanoistasi
Poista