21. heinäkuuta 2017

Kosmos Festival 2017

"Kosmos Festival... Se on enemmänkin mielentila kuin tapahtuma." kirjotin vuosi sitten. Pitää edelleen kutinsa. Jumalattoman kylmistä öistä huolimatta sää suosi päiväsaikaan juhlakansaa tänä vuonna Ristiinassa. Uimaan ja saunomaan ei kuitenkaan tänäkään vuonna tohdittu. Jos jokin kaunistuu vuosi vuodelta, niin se on Kosmos ja sen ihmiset. Yli 200 esiintyvää taiteilijaa pitivät vierailijat enemmän kuin viihtyneinä. Löysinpä itseni varhaisena lauantaiaamuna kundaliinijoogastakin, vaikka en edes tiedä mikä funktio sanalla kundaliini on tässä konseptissa tai millä tavalla se eroaa ihan vaan tavallisesta joogasta. Uusi kokoonpano leirissä oli oikein virkistävä ja ampiaistenkin määrä viime vuotiseen verrattuna oli mitätön. Viikonlopun energiansaanti koostui lähinnä letuista, grillimakkarasta ja kotiviinistä. Sen verran löytyi äijiltä luottoa vielä sunnuntaina, että mulle nakitettiin ajovuoro Mikkelistä Tampereelle. Pisin matka, jonka oon tähän saakka ajanut. Laadukkaampia kuvagallerioita kannataa lähteä hakemaan festarin Facebook-sivulta, mutta tässä muutama mun puhelimeen tallentunut räpsy jälleen koko kuluneen vuoden odotetuimmasta viikonlopusta.

















4. heinäkuuta 2017

Törkeiden saundien matkassa

Rude Tune Crew on manselainen tapahtumajärjestäjä, joka pelaa konemusakentillä ja tarjoilee kattavasti musiikkia eri genreistä kuten house, minimal, techno, drum'n'bass, hardstyle, hardcore, trance ja lisäksi syksyllä on luvassa enemmän psytrancea uuden Vanity Insanity -konseptin käynnistyessä. Oon ollut RTC:n toiminnassa mukana jollain tasolla alusta saakka, lähinnä promohommissa ja tukemassa toimintaa.

Viime perjantaina siirryttiin mukavissa tunnelmissa tähän sateiseen heinäkuuhun, kun RTC toi Milla Lehdon ja Vilithin Hiedanrannan Kuivaamolle. Soittamassa nähtiin myös porukan omat kultapojat Anticue ja Nastywip. Kuivaamo on aivan älyttömän siisti mesta. Vanha kahden tuhannen neliön tehdasrakennus rosoisine betoniseinineen ja vanerirakennelmineen, skeittipuistoineen, terasseineen sekä arcade-pelikoneineen. Illan kruunasi basson jytke, SWÄG'n Dark Visuaalit ja aurinko Hiedanrannan kartanon pihamaalla.

Tervetuloa kurkistamaan kuvien kautta mun tavanomaiseen yhdistettyyn työ- ja huvittelupäivään Rude Tune Crew'n matkassa kun siideri oli kylmää ja ihmiset kauniita. 


PHOTOS @loskaphoto













30. kesäkuuta 2017

Vain tavanomainen päivä pääni sisällä


Herään yhdeksältä herätyskelloon. Kesälomaa puutyöopinnoista on takana pian kuukausi. Tunnen nukkuneeni vähän huonosti, kun heräilin jälleen yöllä useaan otteeseen putoamisen tunteeseen. Koira vatkuttaa häntää pedissään kulmiensa alta mua katsellen. Keitän neljä kuppia kahvia, ja huikkaan miehelleni että sitä olisi nyt pannussa. Mittaillessani katseellani kasvojeni tämänaamuista habitusta, huomaan ilokseni että laiskuuksissani käyttämäni Doven suihkusaippua on parempi kasvojenpuhdistusaine ihotyypilleni kuin aiemmin ostamani kalliit tarkoituksenmukaiset tökötit. Muistan jälleen että piti varata aika hammaslääkäriin jo kuukausi sitten. 

Soitan kahvin ohella kaksi työpuhelua, varmistaakseni verstaan tulevaksi kahdeksi viikoksi, kun minun on määrä valmistaa parikymmentä tarjoiluastiaa asiakkaalle erääseen kansainväliseen kokkikilpailuun. Olen tästä projektista ehkä vähän liiankin innoissani, salaa. Muotoilen hiuksistani jotakin letintapaista takaraivolle ja käyn kiertämässä puiston ympäri koiran kanssa. Sorsanpoikaset on kasvaneet jo isoiksi, aurinko paistaa ja olen pirteä. Muistutan miestäni vielä kahvista, ennenkuin suuntaan puoli yhdeksitoista pilatestunnille. En ole aiemmin käynyt salilla yksin.

Salin jälkeen palkitsen itseni aina savukkeella, vaikka miljoona kertaa mielessäni olen tahtonut lopettaa. Palatessani kotiin, kahvi on edelleen pannussa ja keitin kylmä. Se saa mut hymyilemään. Keitän uuden satsin kahvia ja lässytän koiralle jotain vapaudesta. Huomenna on isot bileet Kuivaamolla, lupasin mennä töihin sinne. Rude Tune Crew tuo Milla Lehdon ja Vilithin Manseen. En ole vieläkään oppinut tunnistamaan artisteja, saati edes kaikkia genrejä toisistaan vaikka olen ollut konemusapiireissä tiskin molemmin puolin tiiviisti kolmisen vuotta. En mä tiedä onko sillä merkitystä. Kerran rokkari, aina rokkari. Musta tuntuu että tästä on tulossa hyvä päivä.

Googlasin erään sanan selvittääkseni onko se yhdyssana vai ei. Löysin sattumalta artikkelin jostain harvinaisesta oireyhtymästä, joka selittää muutaman vuoden aikaisen oireiluni, jonka olen mieltänyt aina vain valveuneksi. "Räjähtävän pään" -oireyhtymässä henkilö aistii nukkuessaan niin voimakasta ääntä, että se "sattuu" korviin ja havahduttaa hereille, vaikka fyysisiä oireita ei ole eikä mitään ääntä oikeasti kuulu. Oireet ovat vaarattomia, mutta ne kokee todella ahdistavana. Toistuva oireilu aiheuttaa unettomuutta ja pelkoa nukahtamisesta, äänen usein toistuessa unen ja valveen rajamailla. Oireilun laukaisee mm. äärimmäinen väsymys ja stressi, joihin molempiin olen kroonisesti syyllistynyt. Joka päivä voi näköjään oppia itsestään jotain uutta.

Pihamaalla naapurin pikkutytöt kauhistelee taas tatuointejani. Tai ihastelee... Mistäs sen tietää. Ajan taas pitkästä aikaa autoa. Jotenkin absurdi ajatus että sekin sivu on nyt osaltani käännetty. Kiilakorot ovat ehdottomasti väärä valinta auton rattiin. Kaupasta jää käteen raaka-aineita, joista loihtia jotakin italianpadan kaltaista. Aamuinen pilates tuntuu tehoavan ainakin nesteenpoistoon. Ehdin hetken takuttaa työn alla olevaa hiusproggista, kun saan kutsun puistoon. Koiran kanssa ulkona oleminen on äärimmäisen stressaavaa. Kuulen usein olevani ylihuolehtiva. En pysty rentoutumaan hetkeksikään kun poika on mukana. Haluan kuitenkin sen kokevan tän jokapäiväisen arjen mun kanssa, ettei se olisi vaan se joku joka odottaa kotiin. Haluan antaa sille parhaan ja tapahtumarikkaimman elämän joka pienellä mopsilla voi olla. Puistossa on ystäviä ja kuumailmapalloja.

Kello on kaksitoista yöllä. Kirjoitin ensimmäiset rivit tästä tekstistä yli kaksitoista tuntia ja viisi siideriä sitten. Oon väsynyt... Enkä vieläkään varannut aikaa hammaslääkäriin.






20. kesäkuuta 2017

Luurankoja kaapissa ja tukkastrategioita

Eilisaamuna kun en ollut nukkunut silmäystäkään ja viimeinenkin tilkka kahvimaitoa oli vanhentunut kaappiin, tajusin että oli maanantai. Onneksi olin varannut jo viimeviikolla ajan Day Spa Studio Feel It:iin käyttääkseni joululahjaksi poikaystävältäni saamani lahjakortin Your Spa Moments -hoitokokonaisuuteen, joka piti sisällään mm. kaiken. Kalaharin kasvohoito, kokovartalohieronta sekä jalka- ja käsihoito kestolakkauksineen. Koko akka oli yhtä pehmeä päätä myöden kuin vauvan pylly ja maanantaivitutus oli tipotiessään. Jos jokin on kokonaisvaltaista rentoutumista niin tuo. Olen varma, että nukahdin hetkeksi.

Asiaan: Vaatekaappi... Tuo jokaisen itselleen rehellisen naisen suurin salaisuus. Talven jälkeen huomaan kaikkien värikkäiden vaatteiden ajautuneen pelosta aivan kaapin perälle ja etuala pursuaa tummia rumia mörköjä, jotka roikkuvat kilpaa hyllyjen reunoilla. Mun vaatekaappi ei lukeudu niihin asioihin joista olen ylpeä. Siivoan sen muutaman kuukauden välein, ja silti se näyttää aina uudestaan luotaantyöntävältä. Joudun tyhjentämään koko kaapin löyttäkseni sen tietyn vaatekappaleen, joka on tietysti sillä viimeisellä hyllyllä. Minne matkusti järjestys tämän kaaoksen yltä? Kyllä, olen kokeillut KonMaria... Sounds good, doesn't work. 

Väriskaala vaihtelee kylmän mustasta lämpimän mustaan ja harmahtavaan, joka todellisuudessa on vain kulahtanut pesussa. Sitten on entisiä valkoisia vaatteita, jotka nyt on myös harmaita. Huomasin omaavani myös kokoelman vähintäänkin epäilyttäviä housuja ja kokonaisen hyllyllisen kauniita mekkoja, joita en osaa käyttää. Kaiken tämän katu-uskottavan tummanpuhuvan vaatekaapin organisoinnin jälkeen löysin itseni ihastelemassa ystävättäreltäni saamiani mopsisukkia, jotka ovat ehkä lempivaatekappaleeni koko hela kaapista.

Yksi asia joka on toisinaan ihan yhtä kulahtanut kuin vaatekaappini, on kuontaloni. Olen pyrkinyt kasvattamaan takaisin omaa väriäni, joka on juuri sellainen kylmä harmaanruskea kuin joksi olen yrittänyt tuloksetta värjätä. Värjätty latva muuttuu väkisin punertavaksi, vaikka luonnollinen värini on kylmä. Fuck logic. Viimeksi vasemmalla sivulla ollut vaalea helmensävyinen osio puskee kuukausittain läpi auringon vaikutuksesta. Kylmän ruskea hiusnaamio on toistaiseksi ollut täsmäaseeni, sillä se ei tartu värjäämättömään hiukseen. Päivitin myös kulahtaneet avaruusrastat uusiin ihaniin turkooseihin.

Rastojen kanssa työskennellessä inspiraation määrä on sietämätön. Sitä haluaisi joka päivä viritellä jotain uutta ja takkukateus on läsnä vaikka omaakin jo vaikka minkälaisen leijonanharjan. Jokainen rastatukka tuntuu olevan vain toistaan upeampi. Lockster Dreadshopin verkkokaupasta löytyy muuten takuuvarmasti kesän mageimmat leggarit (vika kuva).







Lumetonta, helleetöntä juhannusta!

9. kesäkuuta 2017

Painosta, painoista ja paidoista

Olin koko alkuvuoden treenaamatta. Paitsi että jos nyt mennään jo kesäkuussa, niin se tekee puolet koko vuodesta. Painoin pienimmilläni viimevuoden alkusyksystä 56,7kg. Kenenkään paino ei oo koskaan ollu mulle mikään tabu, mutta se oli henkilökohtasesti mun mielestä tähän runkoon jo liian vähän. Eihän se liian pieneltä luvulta kaiketi kuulosta tähän 160 senttiseen varteen, kunnes otetaan huomioon ihanat, kamalat, valtavat bosat, Lopez-pylly (Olen kuulemma eroottinen näky ihonmyötäisessä maximekossa) ja pieni suuri lihasmassa.  Joulun aikoihin mun monin tavoin keplottelemat erilaiset edulliset salikampanjat loppui ja niin loppui myös treenaaminen. Viimeviikolla palasin ryhmäliikuntatunneille toisen aivopuoliskoni puolittaisella painostuksella ja, yllätys yllätys, hyvän tarjouksen saattelemana.    Olenko mainosten uhri?    Painoa puolen vuoden treenaamattomuuden aikana oli kertynyt keskimäärin neljästä viiteen kiloa. Lihakset olivat tipotiessään ja vatsaa turvotti. Nyt vain reilun viikon treenattuani tiestysti body pumppia (säälittävän pienillä painoilla), mutta lisäksi satunnaisesti pilatesta, erinäisiä kokeiluja body balancen ja - combatin saralta, turvotus on jo tiessään ja haastoin itseni ensimmäistä kertaa koskaan pukeutumaan napapaitaan. En oikeastaan odota edes painon tippuvan, tulevan kolmen kuukauden aikana aion tähdätä vain kiinteytymiseen huolettomin mielin, stressiä ottamatta. Kaikki siinä sivussa tuleva (tai lähtevä) on vain hyvää ekstraa. Heti kun vähän nousee sohvalta, niin nälkä on sammumaton ja annoskoot kasvaa huomattavasti aivan huomaamatta. 

Kävin kokeilemassa myös miltä tuntuu olla pitkästä aikaa kameran toisella puolen. Otin salikaverin kainaloon, tehtiin maskeeraukset, mentiin Arboretumiin, ihasteltiin omenapuun kukkia ja kaveri vaan oli ja näytti nätiltä. Aurinko oli ehkä pahin viholliseni tuona päivänä. Kuva ja erityisesti sen editointi onnistu paremmin kuin olin odottanut, kiitos vinkeistä sensei Loska (@loskaphoto). Katsotaan jos herättelisin tätä harrastusta eloon.



  
MODEL Elina Vuorikivi (@kuningas_awesome) // PHOTO & MAKE UP Kylänmahti (@kylanmahti)





29. toukokuuta 2017

I love your depression and I love your double chin

Kevät todella saa ihmisen heräämään eloon. Pääni pursuaa ideoita ja energiaa. Halu tehdä aivan kaikkea on suunnaton, mutta anorektisen ulkomuodon omaava lompakkoni ei sovi kuvioon. Viimeisen kuukauden aikana ollaan saatu Locksterin liike auki ja taputeltu avajaiset, julkaistu William Blackswanin "Infected Minds" musavideo, olen käynyt katsomassa stand uppia, nauttinut reggaeta ja makkaraa terassilla, saanut ajokortin, viettänyt aikaa iki-ihanalla kotipaikkakunnallani Orivedellä mm. äidin kuuskymppisten merkeissä (jotka btw olivat menestys), järjestänyt ainakin yhdet, kahdet, kolmet juhlat, tehnyt promohommia, käynyt kuvattavana, saattanut matkaan uusia kuitutakkutukkia ja haalinut itselleni uusia asiakkaita tapahtumasomistuksen saralta. Jumaleissön. Juuri aikaa kirjoittamiselle ei siis ole herunut, vaikka päivänvalo saakin heräämään tavallista aiemmin. Niin kutsuttuun kesälomaan on viikko, josta oikeastaan mun duunit vasta alkaakin. Koitan jatkossa jakaa tän hullunmyllyn tapahtumia vähän yksityiskohtaisemmin.

Meikäläisestä viis, oli mulla asiaakin. Halusin ylistää mun upeita ystäviä. Tiedätte kyllä ketä olette. Yksi sai mut taannoin liikuttumaan, kun oli ostanut meille liput yhden mun lempiartistin keikalle. Artistin, jonka kuuntelemista en monelle myönnä ja jonne ei moni mun piireistä lähtis. Toinen tarjoaa mulle duunia sillon kun en taloudellisesti pärjää ja istuu mun kanssa alas kattoon telkkarista kauniita miehiä mekoissa. Kolmas haastaa mut lähteen ulos sillon kun maailma tuntuu ylitsevuotavan pahalta, tekee safkat vaikka koko suvulle ja vaihtaa mun kanssa dänkeimmät meemit. Jos mä haluaisin olla cheesy, niin lainaisin varmaan Damien Riceä sanoin "I love your depression and I love your double chin" ja että herääminen ilman teitä olis kuin juominen tyhjästä kupista. Oon teille koko pienen elämäni velkaa. Kiitos.







25. huhtikuuta 2017

Mallijuttuja

Kävin jälleen kameran edessä istumassa ja näyttämässä nätiltä. 









"Koko maanantain minä odotin
Odotin ropoja tililleni
Odotin kevättä

Odotin hyväksyntääsi
ja orastavan alkoholismini lyövän kapuloitaan rattaisiini 


Odotin pienen maailmani vihdoin hajoavan omaan mahdottomuuteensa


Ja tässä minä edelleen helvetti seison sateessa ja odotan
                                                                                                   liikennevaloissa."
                                                                                                                                                                                                JK