25. huhtikuuta 2017

Mallijuttuja

Kävin jälleen kameran edessä istumassa ja näyttämässä nätiltä. 









"Koko maanantain minä odotin
Odotin ropoja tililleni
Odotin kevättä

Odotin hyväksyntääsi
ja orastavan alkoholismini lyövän kapuloitaan rattaisiini 


Odotin pienen maailmani vihdoin hajoavan omaan mahdottomuuteensa


Ja tässä minä edelleen helvetti seison sateessa ja odotan
                                                                                                   liikennevaloissa."
                                                                                                                                                                                                JK

22. huhtikuuta 2017

Mikä tekee minusta erityisen

Me ollaan kaikki erilaisia, sen ei pitäisi olla enää vuonna 2017 mikään uutinen. Puhumme, katsomme ja ajattelemme eri tavalla... Lukuunottomatta minua ja toisen aivopuoliskoni omaavaa ystävätärtäni, mutta se on jo toinen stoori se. Pohdin erilaisuutta täälä blogissa viimeksi hurjat viisi vuotta sitten. Halusin jakaa teille seikkoja minusta, jotka yksilöllistävät juuri minut. Haluaisin ehkä myös että pohdit omaa erityisyttäsi tämän myötä ja ehkä postaat omatkin tunnusomaiset piirteesi ja tapasi, olivatpa ne sitten fyysisiä, psyykkisiä tai jopa ulkopuolisia asioita.

Mikä tekee Kylämahdista niin mahtavan?

HÖRÖKORVAT Muksuna mä vihasin mun korvia enemmän kun mitään. Ei mua juuri niiden vuoksi kiusattu, ainakaan niin että olisin siitä traumatisoinut, mutta koulun jälkeen lueskelin aina yhtä ja samaa artikkelia jostain vanhasta lehdestä, kuinka joku poika oli käynyt leikkauttamassa korvansa, koska ne olivat olleet juuri tällaiset höröt. Haaveilin siitä että saisin tavalliset korvat, sellaiset nätit ja pienet mitkä muillakin tytöillä oli, mutta en mä siitä kenellekkään puhunut. Olin oppinut pitämään tukkaa korvien päällä ja jossain vaiheessa huoli niistä vain jäi. Tänäpäivänä en vaihtaisi näitä dumbokorvia mihinkään. Ne viimeistelevät tyylini tällaisena joinain päivinä keijutyttönä ja toisinaan tummanpuhuvana sotajumalattarena.


TYÖ ja osaaminen - Joku sanoi joskus, että työn ei pitäisi antaa määrittää ihmistä, mutta minä olen eri mieltä niin kauan kun ihminen tekee sitä intohimosta. Olen sisustusartesaani, puuseppä, olen mukana järjestämässä kaikenlaisia tapahtumia, kiinnitän kuiturastoja ja kaikki tää kertoo minusta paljon ihmisenä. Se kertoo luovuudesta, rakkaudesta tehdä käsillä ja nähdä konkreettisesti se oman kätensä jälki ja se kertoo sosiaalisuudesta. Kuulen usein etten ole helposti lähestyttävä tyyppi, mutta kaikki jotka tuntevat mut, nauravat tälle väitteelle. Ystäväpiirissäni olen saanut lempinimen ”sisustushomo” –  Gay for designing. Minun puoleeni käännytään niin ruokapöydän kokoamiseen liittyvissä haasteissa kuin sävyvalinnoissa sekä mittatilaushuonekalujen valmistamisessakin.


LETKAUTUKSET Oi ne monet nerokkaat lausahdukset jotka ovat yllättäneet minutkin tullessaan suustani. Kerran poikaystäväni opetti mua pelaan jotain räiskintäpeliä, vaika yritin kieltäytyä koska nopeatempoiset pelit yksinkertaisesti stressaa mua. Jossain vaiheessa kun pääsin vauhtiin sen kanssa, niin out of nowhere huusin kovaan ääneen "Ainut oikea tuli on sarjatuli!" ja räiskin menemään. Siinä vaiheessa olisi ollut oikea hetki ottaa läppäri minulta pois. Näitä tulee niin jatkuvalla syötöllä, että ovatpa läheiseni miettineet "Kylänmahdin kootut" kokoelman luomista. Muita mieleenpainuneita on mm.  "House on liian hidasta tanssittavaksi" ja taannoin tännekkin julkaistu huuli kodittomista ritareista. Ilmeet ja huumorintaju menevät samaan kategoriaan tämän kanssa. Mut tuntevat ihmiset tietävät että olen todella ilmeikäs persoona. Tilannekomiikka, musta huumori ja itseironia ovat huumorin kolme parasta lajia.

SIIDERI (Jos kysyttäisiin ystäviltäni) tai tuttavallisemmin sidukki. Kävelin jokin kaunis viikonloppuilta taannoin entisessä kotonani siideri kädessä ja sinne juuri tullut ystävättäreni repesi nauramaan nähdessään minut. Ei minun naamassani ollut mitään, vaan hän totesikin "En oo nähnyt sua viimeseen neljään kuukauteen ilman siideriä" Mikä oli vain huonoa ajoitusta häneltä, kun oli sattunut kävelemään tilanteeseen aina satunnaisten after workien - tai viikonlopun rientojen aikaan. No mikä on paras siideri? FIZZ tai Happy Joe ja yhtä kuivana kun mun jutut, tietty. Vaihtoehtoinen juomavalinta maitokahvi. Koko ajan. Kaikkialla. Minut voi jäljittää jälkeeni jättämistä kahvikupeista, joissa on pieni liru kahvia pohjalla. Kahviholistina olenkin hiljattain aloittanut kokoamaan leikkimielistä galleriaa Instagramiin hashtagilla #sisustushomonaamukahvi, jossa näette useimmiten aamukahvini ja kulloinkin meneillään olevan projektin tai sen hetkisen fiiliksen. 





"Hän kysyi hiljaa
Emmekö kaikki ole erilaisia?

Ja minä jäin siihen ja tunsin olevani
                                                               Erilainen."

11. maaliskuuta 2017

Melankoliaa ja parhaita päiviä

Kaksi viimeistä syntymäpäivääni ovat olleet ikimuistoisia. Kahdella täysin eri tavalla. Viimevuonna itkin... Oikeastaan koko päivän. Ensin sen takia että olen nainen ja naiset nyt vaan toisinaan itkee elämäänsä. Etenkin syntymäpäivinään. Toisekseen sen takia että koirani nakersi puupalikkaa vähän turhan innokkaasti ja meinasi tukehtua siihen. Tärisevin käsin itku kurkussa tavoittelin eläinlääkäriä, jolloin mieheni otti puhelimen kädestäni ja sanoi että "Eihän tosta nyt tuu mitään" ja hoiti puhelun loppuun. Viimeistelin illan kahdella siiderillä veitsellä leikattavan hiljaisessa ilmapiirissä. 

Tänävuonna syntymäpäiväni oli hyvin erilainen. Olin edellisenä päivänä saanut asennettua kuiturastat takaisin kuontalooni ja aamu alkoikin niiden koristamisella Locksterin hellässä huomassa. Kävimme Onkiniemen rannassa kävelemässä kameran kanssa ja parikin oikein hyvää otosta jäi käteen. Kiitos Loska! Ilta jatkui äidin ja systerin kanssa Ineziin lasilliselle, josta mieheni ohjasi minut Ravintola Franklyyn syömään taivaallista lohta ja maailman suklaisinta suklaakakkua. Hyvin voitettujen bilispelien kautta kotiin, johon odotin illan päättyvän, mutta... Kotona odotti pöytä täynnä germinejä, ruusuja, suklaata ja paperi... Ensinnäkin hän muisti että gerbera on lempikukkani ja sen sekoittaminen pikkusiskoonsa germiniin on vain inhimillistä, mutta se paperi... Hän oli hommannut itselleen opetusluvan, jotta voi itse opettaa minut ajamaan autoa. Minut, jolla ei ikipäivänä olisi varaa ajokorttiin. Itkuunhan sekin ilta sitten päättyi, mutta ne oli erilaisia kyyneleitä ne. 


22-vuotias minä on väsynyt, mutta onnellinen. 







8. maaliskuuta 2017

DIY Boheemi laskualusta seinälaatasta

Saanen esitellä: Maailman helpoin tee-se-itse -laskualusta. Sain taannoin ystävättäreltäni ylijäämäpaloja Pukkilan laatoista. Ne ovat palvelleet sellaisenaan laskualustoina lasipöydällä tai sohvan leveillä käsinojilla. Haaveillessani Sinellin ihanaa tilpehööriä huojuvien hyllyjen välissä katseeni vangitsi tällaiset boheemit ääriviivatarrat. Laatan pohjaan voi laittaa tavalliset kalustetassut, minä sovelsin resurssien puutteessa kaksipuoliteipillä ja puulastuilla. Täydellistä. Kattilaa tälle laatalle ei enää voi laskea, mutta onneksi näitä riittää. Tarrasta jäi vielä siluetti käyttämättä... Mitähän sille keksin.









Hyvää naistenpäivää!

2. maaliskuuta 2017

Kylänmahdin keittiössä: Kodittomat ritarit

Kaikki tietävät köyhät ritarit. Tavallisesti köyhät ritarit tarjoillaan hillon ja kermavaahdon kera. Kodittomissa ritareissa ei ole kumpaakaan, joten tämä resepti sopii oikeasti vähävaraisille. Meillä ei itseasiassa ollut edes leivänpaahdinta, jossa tämä jumalten jälkiruoka valmistuisi nopeiten, mutta kuuma paistinpannu sai ajaa sen sijaa. 

Tarvitset:
  • Paahtoleipää
  • Margariinia
  • Sokeria
  • Keittiöviiniä (suositeltava)



Paahda leivät parhaaksi katsomallasi tavalla


 Muista keittiöviini. Suositus: Halvin pullo, kalliista laseista


Voitele 


 Lisää sokeri


Tarjoile, halvan viinin kera



Ensi jaksossa: Grillimakkaraa

1. maaliskuuta 2017

Kirpparihain tunnustuksia ja löytöjä

Oon todella saamaton huoltamaan vaatekaappiani. Muutossa lähti kaksi pahvilaatikollista matskua roskiin tai kiertoon tutulla "Olenko käyttänyt tätä vuoteen" -tekniikalla. Oon toisinaan myös todella huono katsomaan ylipäätään mitä laitan päälleni. Asukokonaisuuteni vastaavat nykyisin lähinnä adjektiivia tylsä, vaikka muuttokuormaa purkaessa kuulinkin ystäväni sanat "Sulla on niin kauniita vaatteita"... On, mutten osaa niitä käyttää. Käyn kirpparilla noin kerran kuukaudessa ja koskaan en lähde sieltä tyhjin käsin. Joko mulla on todella hyvä aarretutka, tai matalat standardit.

Millaisia vaatteita mä sitten yleensä käytän? Mustia. Ja villasukkia. En juuri mitään naisellista, vaikka kaappi tursuaakin niitä iki-ihania nättejä vermeitä ja mekkopino on huojuva. Ystävän painostuksesta puin eräänä iltana omasta kaapista löytyneen polka dot -kuosisen paidan päälleni illanviettoon ja ainoat asiat jotka näin pällepäin oli se, että se ei ole tyyliseni ja se on liian paljastava, vaikka todellisuudessa se peitti aivan tarpeeksi. Kaikki housuni, joita käytän, ovat mustia. Tiukkoja mustia, löysempiä mustia, revittyjä mustia, nahkaisia mustia...

On huvittavaa kuinka parissa vuodessa kiinnostus laittautumiseen on tipotiessään. Kiinnostus, tai oikeastaan se minkä näkee tarpeelliseksi. Teinivuosina ilmaisin paljonkin itseäni habituksellani, enkä olisi koskaan poistunut kotoa näyttäen tällaiselta "perus lähiömutsilta", niinkuin ystäväni asian ilmaisi. Tämä on se syy miksi tästä ei ole koskaan kehkeytynyt minkäänlaista tyyliblogia.

Eilen piipahdin vaihtelunvuoksi Itsenäsyydenkadun Bonus Kirppiksellä, vaikka Radiokirppis onkin ollut vakkarini. Mukaan tarttui seuraavaa, yhteishintaan 13 euroa: 



Musta pitsiselkäinen toppi, jonkalainen kaapistani jo löytyykin, mutta väärän värisenä. 

Kyynerpääpaikattu neule, josta saa hyvin taiteilijamaisen tai jopa arkkitehtimäisen vaikutelman. Eräs poikaystäväni villapaita, jota tykkään lainata on hyvin Kurt Cobain -tyylinen ja tässä on mielestäni samaa vibaa. Lisäksi kukkakuosinen tummansininen kellohame. Ei tyyliäni, mutta rakastan sitä ja haluaisin olla sellainen ihminen joka pukeutuu johonkin näin tyylikkääseen. Pienen kaventamisen ja lyhentämisen jäljiltä sen pitäisi olla täydellinen. Lupaan käyttää sitä kesällä edes kerran.



Mekot ovat aina olleet minulle kompastuskivi. Puin taannoin päälleni ystäväni ostaman tuhkanvaaleanpunaisen pitsimekon ja se näky oli jollain tavalla silmiä avaava. Ja naurettava. Instagram-seuraajat tietää. Tällaiset selkeälinjaiset mustat, nätisti laskeutuvat mekot on se mun juttu, jos ne ylipäätään on. 





Minkälaisia dilemmoja te koette pukeutumisenne kanssa?

17. helmikuuta 2017

No se vuotuinen asuntopostaus

Seitsemän. Niin mones asunto tämä on viimeisen kuuden vuoden sisään. Vuosien varrella kaikki omaisuuteni on varmasti vaihtunut toiseen ja makuni sisustuksen suhteen muuttunut radikaalisti joko ammatinvalinnan -, liiallisen sisustusartikkelien lukemisen - tai jonkun muun seurauksena. Tänäpäivänä kodistani huomaa varmasti että rakastan puuta sen kaikissa eri muodoissa ja sävyissä, vaikka se onkin "paska materiaali" niinkuin puutyön opettajani tapaa sanoa. Tärkeintä kodissa on että jokin viltti on aina käden ulottuvissa, valot ei ole liian kirkkaat jotta hämärä maalaa pikkuvirheet piiloon, mikään ei häikäise myöskään naisellisuudellaan ja kahvinkeittimestä löytyy auto off -toiminto minunlaisiani hajamielisiä henkilöhahmoja varten.

Nopeasti ynnättynä tekemättömiä asioita tässä kodissa on vielä aivan tuhottomasti ja jos yhtään tunnen itseäni, puolet niistä on tekemättä vielä ensivuonnakin mutta lista on kasvanut kaksinkertaiseksi ja on tehty kaikkea muuta kuin mitä alkujaan piti. Joskus toivoisin näiden taiteilija-aivojeni antavan minulle hetken aikaa hengähtää. Näiden kuvien myötä, tervetuloa jälleen kerran yhteen meikäläisen kämppään kierrokselle.















15. helmikuuta 2017

Luotivauvoja ja hiljaa hiipivä vanhuus

Kolmisen viikkoa on kulunut ja Below Zerolla ottamani upea leima on lähestulkoon parantunut. Edellinen postaus "Tatuointihypetystä ja hipsterkahviloita" kertoo lisää aiheen tiimoilta. Sessio oli erittäin nopea ja kivuton, lähestulkoon rentouttava. Iso käsi Alban Essexille. Korkeutta teoksella on n. 12 senttiä, penkissä istuin puolisentoista tuntia ja hinta tälle komeudelle kipusi 300 euroon.

Kuluneet kuukauden päivät on tatuoinnin parantelun lisäksi edenneet muuttolaatikkotetriksessä, täydellisen hiussävytteen metsästyksessä (ja sen löytämisessä) sekä pirullisen sinnikkään flunssan kourissa, jota vapaapäivien puute on pidentänyt entisestään. Tällä päivämäärällä viimeinen muuttolaatikko on tyhjennetty ja saankin ne heti uusiokäyttöön rakentaakseni lavasteeksi satumaisen prinsessalinnan erääseen tapahtumaan maaliskuulle. Työsuhde-edut kohdallaan, sillä kukapa ei olisi halunnut pikkutyttönä (tai vähän isompanakin) rakentaa linnaa ja unelmoinut kylpevänsä mielin määrin glitterissä. 

Viimeisimpänä leffatärppinä tähän keskiviikkoiltaan A Monster Calls, syksyllä imestynyt draama-/fantasiaelokuva, joka sai sen vahvimman ja itsenäisimmänkin naisen tirauttamaan salaa kyyneleen. Saattaa toki olla mahdollista että olen vain tulossa vanhaksi, sillä viimeviikolla raahasin kotiin tuoreen basilikan vaan koska se tuoksui hyvältä ja toisinaan olen yllättänyt itseni kuuntelemasta Miljoonasadetta. Trailerin voit katsoa alhaalta.









            "Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan..."

Follow my blog with Bloglovin 

18. tammikuuta 2017

Tatuointihypetystä ja hipsterkahviloita

Voitin Below Zeron Instagram-jouluskabassa tatuointilahjakortin ja ensiviikolla olisikin aika istua piinapenkkiin lahjakkaan Albanin neulan alle. Moni on tulevaa ihotaidetta nähnyt täälä blogissa aiemminkin joissain sisustuspostauksissa, kun olohuoneemme seinää on koristanut suuri maalaus H. R. Gigerin työstä "Birth Machine" - Läpileikkaus pistoolista, jossa luotien tilalla istuu pieniä hahmoja aseet käsissään. Alkujaan teos on ottanut kantaa jatkuvasti kasvavaan liikakansoitukseen, mutta sillä on minulle henkilökohtaisempikin merkitys; Minä en halua lapsia. Teosta voi tulkita monella tavalla - Jotkut ajattelevat sen kertovan sotilaiden syntymisestä ihmisten sijaan, jotkut taas traumaattisen syntymän psykologisesta vaikutuksesta. Tarvitseeko tatuoinnilla välttämättä olla tarina? No, minä nyt kuitenkin kerroin sellaisen. Piirsin teoksen "Bullet babystä" hieman feminiinisemmän luonnoksen. Odotan innolla tulevaa viikkoa ja olen jälleen hieman lähempänä kyynärvarteni tatuoinnin unohtamista vaikka tuo pintavikainen raaja mukana roikkuukin. 

Jännitystä lieventääkseni olen käynyt mm. tutustumassa Hämeenkadulle avattuun, Latinoravintolaksi itseään kutsuvaan, hipsterimestaksi nimeämääni kahvila, ravintola, lounge Living Roomiin, josta ystäväni vinkkasi minulle. Avajaiset oli viimeviikon perjantaina ja - Tuomio? Siideri maistuu aina paremmalle (lue: kalliimmalle) pöytiintarjoiltuna omassa kaupunkiolohuoneessa, ilmapiiri oli mukavan chilli ja mikä meikäläisen visuaalisesti kauniita asioita rakastavaa silmää helli, oli paikan yleinen habitus. Nättiä! Pysähdyn mielelläni tänne after workeille tai palaveriin. 





12. tammikuuta 2017

Pieni suuri hiuspostaus

Täytyy myöntää kaltoinkohdelleeni hiuksiani niin kauan kuin olen niitä jollain tavalla kohdellut. Teini-iän mustasta ollaan tultu pitkä ja kirjava matka, vaikka edelleen vannon värjääväni hiukseni takaisin jos ne koskaan kasvavat pitkiksi. Viimeisin sivuvärjäyskokeiluni on vihdoin saavuttanut sellaisia tuloksia että voin sanoa olevani tyytyväinen. Tummanruskea/vaaleanpunainen yhdistelmässä, ja mitä kaikkea muuta se ehtikään siinä välissä olla, oli vähän turhan jyrkkä kontrasti. Tukka näytti oikeastaan hyvältä tasan kiinni. Nyt tummaa on vaalennettu ammattilaisen käsittelyssä Day Spa Studio Feel It:ssä, koko kuontaloa on sävytetty mahdollisimman kylmäksi ja löydän hiuksista joka päivä uusia vivahteita joista pidän.

En ole koskaan ominpäin saanut vaalennettua hiustani sitä lämpimän keltaista pidemmälle. Tuo ikuinen perkele, punapigmentti on vahva minussa. Hopeashampoot ja kaikenmaailman sävytteet on meikäläiselle askel tuntemattomaan. Erityisen tyytyväinen olen vaaleamman osan juureen, joka on sävytetty oman hiusvärini mukaan hyvin kylmäksi ruskeaksi ja liukuvärjäytyy siitä helmen vaaleanpunaiseksi. Täsmäaseena kylmän sävyn ylläpitämiseksi hain Prisman hyllystä entten tentten -menetelmällä ensimmäisen hopeashampoon joka käteen tarttui ja pallottelin hetken platinan ja helmensävyisen color maskin välillä. Latvalla taas on jotain omaansa meneillään, sillä kylpyhuoneen peili heijastelee takaisin jopa vihreän sävyjä, ilmeisesti liiallisenkin hopeashampoon käytöstä(?) Kuinka näitä naisten tuotteita ajetaan? Jos tässä nyt jossitellaan, niin ehkä se helmensävyinen olisi kuitenkin pelastanut tämän tilanteen.

Locksterilla joka kerta kiinnittäessäni asiakkaille kuiturastoja, iskee aivan suunnaton takkukateus. Kuitenkin käytettyäni juuri 120€ lahjakortin kampaamoon, koen ristiriitaisia fiiliksiä siitä haluanko nyt peittää tämän viisi tuntia kestäneen, jopa onnistuneen sävytysprojektin noilla oi, niin jumalaisilla hiuskuiduilla, joiden nimeen vannon yhtälailla kuin  mustan värin.

Huomaa aikaleima


Ennen ja jälkeen vaalennuksen

At the moment